Letku katkesi kesken työn – miehen jalka amputoitiin

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut porakaivoa poranneen yrittäjämiehen työtapaturmasta, jonka seuraukset olivat varsin ikävät.

Mikkeliläisen omakotitalon pihaan oli kesäkuussa 2013 tehty porakaivo taloon tulevaa maalämmitystä varten. Talon omistaja oli tilannut poraustyön porakaivoja tekevältä yritykseltä.

Yrityksen toinen omistaja oli tullut tekemään poraustyötä työntekijänsä kanssa ja vetänyt pihan poikki letkun, jotka pitkin porareikään kertynyt vesi oli tarkoitus pumpata paineen avulla pois.

Vesi kuitenkin tuli letkusta niin suurella voimalla, että putki katkesi kesken työn ja osui pihalla olleeseen työntekijään sekä talon omistaneeseen mieheen.

Tapaturman seurauksena talon omistajan jalka jouduttiin amputoimaan.

Väitti varoittaneensa

Käräjäoikeuden käsittelyssä yhtiön omistaja kiisti syyllisyytensä ja kertoi varoittaneensa tapaturmassa loukkaantunutta miestä menemästä liian lähelle lähelle putkea. Yrittäjän mukaan mies ei ollut totellut varoituksia.

Jalkansa menettänyt mies ja tämän kaksi paikalla ollutta sukulaista kertoivat puolestaan oikeudelle, ettei mitään varoituksia ollut annettu.

Käräjäoikeus piti loukkaantuneen miehen ja tämän sukulaisten kertomuksia uskottavampina ja tuomitsi porakaivoyrittäjän työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.

Hänelle määrättiin 300 euroa sakkoja, minkä lisäksi hän joutuu maksamaan työntekijälleen ja jalkansa menettäneelle miehelle vahingonkorvauksia yhteensä 5900 euroa.

Yrittäjän maksettavaksi tuli myös oikeudenkäyntikuluja noin 4500 euroa.