Levin Hullun Poron omistajaa vastaan syyte jätteiden dumppaamisesta

Kittilässä Levillä toimivan Hullu Poro -yrityksen omistajaa Päivikki Palosaarta vastaan on nostettu syyte ympäristön turmelemisesta, kertoi kihlakunnansyyttäjä Ritva Pelttari perjantaina.

Palosaaren lisäksi syytteessä on toinen yrityksessä vastuuasemassa toimiva henkilö. Molemmat ovat kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Asiassa on kyse jätteen polttamisesta ja hautaamisesta lainvastaisesti Kittilän Könkään kylällä sijaitsevalla tilalla, poliisi kertoi aiemmin. Hullu Poro on Levin matkailukeskuksessa sijaitseva matkailualan yritys, joka pyörittää hotelli- ja ravintolatoimintaa. Jätteet ovat syyttäjän mukaan peräisin yrityksen toiminnasta.

Syytteeseen vain esimiehet, ei talonmiehiä

Epäiltynä oli lisäksi kolme muuta ihmistä, mutta heidän osaltaan tehtiin syyttämättäjättämispäätökset. He olivat työntekijän asemassa, esimerkiksi talonmiehenä. Miehet kertoivat syyttämättäjättämispäätöksien mukaan, että kaikki tapahtui esimiehen käskystä ja esimiehen ohjeistuksessa. Palosaarta ja toista henkilöä syytetäänkin juuri heidän vastuuasemansa vuoksi, syyttäjä Pelttari kertoo.

Syyttämättäjättämispäätöksistä ilmenee, että Ainolan kiinteistön alueelta löytyi läjitettynä maa-ainesta, jossa oli mukana muun muassa rakennusjätettä, puujätettä ja yhdyskuntajätettä. Jätteitä oli myös poltettu. Menettely oli aiheuttanut maaperän pilaantumisen vaaraa ja maaperän pilaantumista, kerrotaan päätöksissä. Maaperästä todettiin kynnys- ja ohjearvoja ylittäviä pitoisuuksia muun muassa arseenia, elohopeaa ja kadmiumia.

Ympäristön turmelemisesta voi saada sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Ympäristörikosten motiivina on melkein aina taloudellisen edun tavoittelu. Pelttari ei kuitenkaan tässä vaiheessa kerro, minkä suuruisen taloudellisen edun tavoittelusta on ollut kyse.

Rikosepäilyjen mukaan jätteiden laiton hävittäminen olisi jatkunut yli kymmenen vuotta aina vuoteen 2015 asti. Asiaa käsitellään aikanaan Lapin käräjäoikeudessa.