Liikenne hiljeni myös Kallansilloilla

Iltayhdeksän aikaan torstaina ei Kallansilloillakaan enää ollut ruuhkaa.

Juhannusliikenteessä kannatti varautua liikenteen sumppuuntumiseen nimenomaan Kuopion pohjoispuolella Kallansiltojen siltatyömaan kohdalla, missä liikenne on ohjattu kiertotielle, jossa nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa.

Erityisesti etelästä pohjoiseen ajavien kannatti olla tarkkoina, sillä ennen 60:n rajoitusta on vain Päivärannasta lähtien kilometrin verran alennettua 80:n nopeutta. Siihen saakka voi huidella normaalia satasen vauhtia.

- Tämä tulee olemaan se sumpun paikka, jossa voi rytistä. Olisin toivonut, että Tielaitoksella olisi ollut viisautta porrastaa pidemmälle matkalle nopeuden alentaminen etelästä tuleville. Nyt tsikaani Tikkalansaaren kiertotielle voi monille tulla liian äkkiä, sanoi kenttäjohtaja Eero Kumpusalmi Pohjois-Savon poliisista.

Pohjoisesta päin tuleville ajonopeuksien alentaminen on parrastettu järkevästi paljon pidemmälle matkalle.

Siltatyömaan alueella on viikon aikan rytissyt pelti pariin otteeseen vaikka liikennemäärät ovat olleet normaaleja.

Kumpusalmi arveli juhannuksen menoliikenteen olevan vilkkaimmillaan Kuopion korkeudella tänään illalla kello 19-23 välillä.

Poliisi keskitti kaikki liikenevät yksiköt erityisesti Kuopion eteläpuolelle moottoritielle.

- Siellä miehet heiluvat ja lappuja varmasti jaetaan, Kumpusalmi ennakoi torstaina päivällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Veneilijöiden huomioitava Kallansiltojen tilanne

Rataliikenne poikki Kuopion siltatyömaan alueella juhannuksena