Liikkuva poliisi tempaisi aamuliikenteessä

Liikkuvan poliisin aamuratsia herätti huomiota tiistaina Kuopiossa.

Liikkuvan poliisin ryhmä valvoi näkyvästi liikennettä aamulla Kuopion Kallansiltojen työmaa-alueella. Pysäytyspaikka sijaitsi pohjoiseen menevillä kaistoilla Tikkalansaaren uuden sillan korkeimmalla kohdalla.

Poliisi valvoi aamuliikenteessä tehostetusti etenkin nopeuksia.

- Suurin osa ajoi niin kuin pitääkin. Sakkoja kirjoitettiin silti toistakymmentä ylinopeudesta, kännykkään puhumisesta ajaessa sekä turvavyön käyttämättä jättämisestä, ylikonstaapeli Antti Mönkkönen liikkuvasta poliisista kertoo.

Lähialueen asukkaat ovat laajalti toivoneet poliisilta nopeusvalvontaa Kallansiltojen työmaan alueelle. Nyt toiveeseen vastattiin.

Poliisin mukaan osa kuljettajista näyttikin peukkua ja vilkutteli poliiseille ohiajaessaan - ilmeisesti kiitoksena valvonnasta.

Mönkkösen mukaan alueella kannattaa kiinnittää huomiota myös turvaväleihin, jotta liikenne sujuu jouhevasti ja turvallisesti.

Keskeneräisen tietyömaan vuoksi alueella on toistaiseksi alennettuja nopeusrajoituksia Päivärannan ja Vuorelan välillä.