Linja-autoasemalle tulvi tuhansia litroja vettä

Tuhansia litroja sadevettä tulvi Iisalmen linja-autoaseman alakertaan tiistai-iltana.

– Hälytys tuli meille kello 16.30:n aikaan. Sadevesiviemäri tai muu viemäriverkosto oli vaurioitunut niin, että linja-autoaseman alakerran koko pitkälle käytävälle ja sitä reunustaviin varastoihin tulvi vettä, paloesimies Jussi Ollikainen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Palomiehet pumppasivat vettä moottoriruiskuilla ja vesi-imureilla ulos rakennuksesta koko illan ajan.

– Kello 20:n aikaan oli jo hälytettävä täydennysmiehitystäkin paikalle.

Alkuyöstä näytti siltä, että palomiesten on jatkettava veden pumppausta pitkälle yöhön.

– Vettä on tullut illan ajan kuin aisaa. Katolta tulevat sadevedetkin valuvat sadevesikaivoihin, joista niitä tulvi välillä rakennukseen sisään.

Linja-autoaseman alakerta on arviolta muutaman sadan neliön kokoinen. Tilassa on muun muassa yläkerran liikkeiden varastoja.

– Vesivahinkoja on tullut  tiloihin varmasti.

Viallisen putkiston korjaus kuuluisi kaupungille, mutta Iisalmessa ei ollut tiistai-iltana saatavissa päivystäjiä ja kalustoa tilanteen haltuun ottamiseksi teknisestä virastosta tai vesihuollosta. Pelastuslaitoksen mukaan vahinkojen suuruutta ja jälkivahinkojen ehkäisytöistä aiheutuneita kuluja arvioidaan tarkemmin keskiviikkona.

Samaan rakennukseen on tulvinut sadevesiä aiemminkin. Tiedossa ei ole, miksi vikoja ei ole korjattu niin, ettei tulva sisälle toistuisi.