Lisää makuja ja pienempi ruokalasku etukäteissuunnittelulla

Toisinaan ruokakaupassa huomaa olevansa ihan hukassa. Uupuneena itse kukin voi päätyä joko valmisruokaosastolle tai tilaamaan take away -annosta. Kuitenkin: kun laitat itse ruokasi, voit yllättäen huomata, ettei siihen mennytkään tuhottomasti aikaa ja kokkailu jopa rentoutti. Positiiviset vaikutukset näkyvät myös terveydessä ja kukkarossa.

Etukäteissuunnittelu helpottaa kummasti arkea, eikä ruokaa joudu niin paljon roskiin. Valitse viikosta yksi tai kaksi päivää, jolloin teet kunnon ruokaostokset. Vaikka työpäivät venyisivätkin, tiedät, että raaka-aineet illan ruokaa varten odottavat jo kotona. Lisäksi kannattaa hankkia pakastin – vaikka se pienin mahdollinen. Sinne voit varata laadukkaita raaka-aineita, kuten marjoja, jotka ovat huikeita vitamiini- ja kuitupommeja. Pakastin mahdollistaa myös sen, että voit tehdä kerralla isomman määrän ruokaa ja poimia annoksia pakkasesta käyttöön.

Järkeviä valintoja tukee ehdottomasti sesonki-ajattelu: saat sekä enemmän makuja että pienemmän ruokalaskun. Myös tarjouksessa olevat raaka-aineet, esimerkiksi lihat, kalat, hedelmät, vihannekset, juustot ja pähkinät ovat loistava tapa säästää.

Monet raaka-aineet kestävät yllättävän hyvin pakastamisen varsinkin, kun pakastat ne annos­erinä. Vihannekset puolestaan kestävät jääkaapissa, kun niitä säilyttää oikein. Myös jämäyrtit voi pakastaa, tehdä makusuolaksi tai vaikkapa pestoksi. Tähteitä voi hyödyntää esimerkiksi risotoissa, ravioleissa, keitoissa ja pitsoissa.

Rapea talvisalaatti (6 annosta)

300 g parsakaalia

3 porkkanaa

10 kpl retiisejä

puolikas kerä jäävuorisalaattia

3 lehtisellerin vartta

1. Pese, kuori ja pilko porkkanat ohuiksi lohkoiksi.

2. Erottele parsakaali nupuiksi.

3. Halutessasi voit keittää kasviksia hetken. Kuumenna kattilassa suolalla maustettua vettä ja keitä porkkanoita sekä parsakaaleja muutaman minuutin ajan, jotta ne pehmenevät hieman. Valuta ja huuhtele kylmän veden alla.

4. Pese ja viipaloi retiisit, lehtisellerit sekä jäävuorisalaatti.

5. Asettele kaikki ainekset kauniisti tarjoiluvadille omiksi ryhmikseen, jotta jokainen ruokailija voi kerätä lautaselleen mieleisensä salaattiainekset.

6. Tarjoa haluamasi salaatinkastikkeen kanssa.

Nappaa tästä vinkit suunnittelun avuksi

Mieti ruokalistaa ruokakaupassa käynnin kannalta: sesonkiraaka-aineet, tarjoustuotteet.

Vitamiinien ja ravinto-aineiden kannalta: pidä viikossa vähintään kaksi kasvisruokapäivää.

Tähderuokien kannalta: tee uunikanasta, -lihasta tai -kalasta ruokaisa salaatti, keitto tai piiras.

Kodinkoneiden ja ruoanvalmistusvälineiden kannalta: Esimerkiksi painekattilalla saat isonkin määrän sitkeämpiä ruhonosia tai juureksia, papuja ja herneitä nopeasti kypsäksi.

Kuiva-aineiden ja säilykkeiden kannalta: kaapissa on hyvä olla ainakin tomaattimurskaa, kikherneitä, linssejä, papuja, soijarouheita ja pähkinöitä.

Katso lisää reseptejä torstain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.