Louhintaräjähteitä katoaa vääriin käsiin

Suomessa ei tiedetä kokonaismäärää, kuinka paljon louhintaräjähteitä varastetaan esimerkiksi vääränlaisista säilytyskonteista.

Helsingin poliisin räjähdeasiantuntijan, ylikonstaapeli Markus Heiskasen mukaan rikollisilta on löytynyt kotietsinnöissä varastettuja räjähdysaineita, joiden varkauksia on aikoinaan jätetty ilmoittamatta poliisille.

– Väärissä käsissä liikkuu liian paljon siviiliräjähteitä, Heiskanen sanoo.

Heiskanen on terroripommi-koulutuksen saanut poliisin räjähdeasiantuntija, jolla on vankka kokemus Helsingin poliisista pommihälytysvalmiudesta. Hän myös kouluttaa poliiseja asiaan.

Heiskasen mukaan poliisit löytävät esimerkiksi rikollisten tiloihin tehdyissä kotietsinnöissä entistä useammin räjähteitä.

–Ilmi on tullut tapauksia, joissa räjähdysaineet ovat osoittautuneet varastetuiksi, mutta varkautta ei ole aikanaan ilmoitettu poliisille, koska räjähteiden oikea haltija on itse rikkonut räjähdysaineiden säilytysmääräyksiä.

Suomessa käytetään kymmeniätuhansia tonneja louhintaräjähteitä vuosittain.

–Kukaan ei tiedä, paljonko niitä anastetaan työmailta tai huonoista säilytyspaikoista. Aineita vain häviää.

Ei tarkisteta taustoja ja soveltuvuutta

Luvallisten räjähdysaineiden huonoon säilyttämiseen voivat johtaa välinpitämättömyyden lisäksi esimerkiksi panostajien ja louhintayrittäjien henkilökohtaiset ongelmat.

–Kuka tahansa saa kouluttautua alalle eikä taustoja tarkisteta niin kuin, jos esimerkiksi hakee ampuma-aselupaa. Siviiliräjähteitä käsittelemässä on siksi myös henkilöitä, jotka eivät ole siihen soveliaita.

Heiskasen mukaan esimerkiksi päihdeongelmat kuten alkoholismi tai vakava rikostausta voivat johtaa tilanteisiin, joissa louhintaräjähteiden kuljetus, käyttö ja säilytys ovat aivan muuta kuin niiden turvallisuuden kannalta pitäisi olla.

Kemikaaleilla läträämisestä omat riskinsä

Rikollisten toimintaan liittyy räjähdysvaarallisia tilanteita myös huumekämpissä. Vaikka tilanteet ovat Suomessa harvinaisia, siitä kuitenkin sattuu.

–Huumeiden valmistamiseen liittyy todella vaarallisia kemikaaleja. Niiden käytöstä voi aiheutua myrkyllisiä kaasuja ja esimerkiksi tulipaloja, Heiskanen kertoo.

–Suomea yleisemmin huumausaineita valmistetaan esimerkiksi Hollannissa ja Balkanin maissa, mutta Suomessakin on tullut ilmi huumeiden jälkiprosessointia kemikaaleilla.

Julkisuudessa kerrottiin esimerkiksi 2011 Hollolassa kerrostaloasunnon räjähdyksestä, joka oli saanut alkunsa miehen jalostaessa butaanikaasulla kannabista. Mies, hänen puolisonsa ja pieni lapsensa saivat palovammoja, mutta selvisivät hengissä.

Ilotulitteetkin voivat aiheuttaa vakavaa jälkeä

Poliisilla on räjähdekoulutettuja poliiseja ympäri Suomen. Poliisi ei kerro heidän tarkkaa tehtävämääräänsä julki, mutta erikoistehtäviä on vuosittain yhteensä tuhansia, kun mukana on myös erilaisia alaan liittyviä tarkastus- ja valvontatehtäviä.

–Kaikki poliisin räjähdysvaaralliset tehtävät eivät liity siihen, että henkilö olisi suunnittelemassa jotain tahallista tekoa, Heiskanen muistuttaa.

Viime vuosina yleisimpinä tehtäviä ovat olleet vanhojen aseiden ja räjähteiden arvioinnit ja haut niin kutsutuissa armovuosi-kampanjoissa.

Heiskanen suosittelee ilmoittamaan vapaaehtoisesti ase- ja räjähdejemmoista poliisille ja luopumaan niistä ennen kuin sattuu vahinkoja.

Lisäksi yhden riskin muodostaa jopa lapsenomainen kiinnostus kaikenlaiseen paukutteluun.

–Esimerkiksi ilotulitteet ja ajattelemattomuus ovat ongelma. Osa harrastajista purkaa ilotulitteita saadakseen niistä suurempia. Se on hengenvaarallista.

–Euroopassa ilotulitteiden rämäpäisellä käytöllä aiheutetaan useita vakavia loukkaantumisia, jopa menehtymisiä, vuosittain. Suomessa tilanne on ollut parempi, mutta silti vanhempien tulisi ottaa tämä asia tosissaan ja katsoa lasten perään.

Heiskanen tuomitsee myös räjäyttelijöiden nettivideot täysin vastuuttomina. Kun esimerkiksi parikymppiset opiskelijat kuvaavat nettiin räjäytyskokeilujaan, he eivät arvaakaan, mitä siitä voi seurata.

–Saman voi tehdä pian terroristi ulkomailla perässä. Tai sitten joku lapsi kokeilee samaa ja loukkaantuu tai kuolee. Haluaako itse edistää tällaista?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Vanhoja ammuksia löytyy kodeista pitkin Suomea

Pohjois-Savon asekeräys ylitti odotukset

Jopa 45 000 asetta luovutettu poliisille

Näin ilotulitetaan ilman sakkoja ja silmävammoja

Räjähteitä kerännyt pääsi vapaaksi