Lounasdiskot levisivät Suomeen

Ruotsia villinneet lounasdiskot ovat levinneet Suomeen.

Lounasdiskoissa on tanssittu Suomessa jo ainakin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Tänään Helsingissä tanssitaan yhtä aikaa yli kymmenen eurooppalaisen kaupungin kanssa.

Lounasdisko, Lunch Beat, on keksitty Ruotsissa. Tapahtumassa tanssitaan dj:n tahdittamana enintään tunnin verran. Mukaan saa lounaan.

- Pieni breikki tekee hyvää. Arjen keskellä voi tehdä jotain ihan muuta ja saada siitä piristystä, kertoo Simo Vassinen, joka on yksi Lunch Beat Helsingin järjestäjistä.

Ideana on, että kuka tahansa voi järjestää lounasdiskoja. Helsingissä kolme ystävää järjestää niitä nyt kolmatta kertaa.

Tanssilattiat ovat täyttyneet joka kerta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.