Lumisade alkaa huomenna Savossa puoliltapäivin, joulua vietetään pilvisessä pakkassäässä

Lumipyry alkaa Savon alueella huomenna lauantaina ennusteen mukaan puolen päivän aikaan. Lännessä lumisade alkaa jo heti aamulla.

Savossa lumisade on voimakkaimmillaan iltapäivällä ja jatkuu vielä illallakin.

- Jos matkustaa Savon seudulla ja siitä itään päin, ajokeli on luultavasti hyvä vielä ennen puolta päivää. Länteen matkustaessa lumisade tulee kuitenkin vastaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eveliina Tuovinen.

Tällä hetkellä Ilmatieteen laitos on antanut lauantaille Pohjois-Savoon kelivaroituksen erittäin huonosta ja Etelä-Savoon huonosta ajokelistä.

- Varoitukset voivat kuitenkin vielä muuttua, joten niitä kannattaa seurata Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta.

Tuovisen mukaan lunta voi sataa lauantain aikana noin 5-10 senttiä. Iltapäivällä myös tuuli voimistuu, minkä vuoksi lunta sataa pyryttämällä ja lumi myös kasautuu tielle.

Jouluaattona lumisade kuitenkin loppuu. Korkeintaan Pohjois-Karjalassa lunta voi vielä jouluaattona sadella hiljalleen.

Jouluaatolle ja joulupäivälle on luvattu pilvistä pakkassäätä. Pakkasta on noin 5-10 astetta, eikä lumisateita ole luvassa.

Tapaninpäivän sää on Tuovisen mukaan vielä epävarma, mutta silloin luvassa voi olla uusia lumisateita maan etelä- ja keskiosiin.

- Sääennustetta kannattaa seurata. Lumisateet voivat osua joulun paluuliikenteeseen.

Joulun menoliikenne alkanut – paikoin ruuhkaa ja jonoja

Poliisi: Perjantaille tulossa ruuhkaista - lumipyry iskee menoliikenteeseen lauantaina