Lunta satoi yli 20 senttiä, mutta suurilta ongelmilta vältyttiin

Savossa satoi runsaasti lunta perjantaina. Esimerkiksi Kuopioon satoi torstai- ja perjantai-illan välisenä aikana lunta 22 senttiä.

Lunta oli perjantai-iltana maassa Kuopiossa 29 senttiä, Vesannolla 23 ja Rautavaaralla 34 senttiä.

Itä-Suomen poliisin tietoon ei tullut vakavia onnettomuuksia perjantaina. Lumipyry haittasi kuitenkin liikennettä Savon alueella.

Poliisi varoitti heti aamusta pöllyävän lumen voivan heikentää näkyvyyttä myös esimerkiksi moottoritiellä. Vastaavilla lumipyrykeleillä on ajettu aiempina vuosina vakavia peräänajokolareita.

Lumipyry ja paikoin kinostunut lumi haittasivat myös raskasta liikennettä, joka oli paikoin ongelmissa esimerkiksi lumisissa risteyksissä.

Sää jatkuu lauantaina ja sunnuntaina melko poutaisena, mutta yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Maanantain vastaisena yönä satanee lunta.

Meteorologi Cecilia Karlsson Ilmatieteen laitokselta ennustaa, että alkuviikosta sää hieman kylmenee Pohjois-Savossa. Maanantai on vielä todennäköisesti poutainen, mutta tämän jälkeen sää jatkuu epävakaana ja runsaitakin lumisateita voi tulla.

Lunta pyryttää jopa yli 25 senttiä – huono sää jatkuu iltaan asti