Luonto-Liitto: Kevät tulee yhä aikaisemmin

Kevät tulee Suomeen yhä varhaisemmin, laskee vuosittaista kevätseurantaa tekevä Luonto-Liitto.

- Kevään aikaistumistrendi on havaittavissa pitkäaikaisen kevätseurannan tilastoista. Esimerkiksi muuttolinnut palaavat talvehtimispaikoiltaan nykyisin noin paria viikkoa aiemmin, kertoo Luonto-Liiton kevätseuranta-vastaava Jenni Hämäläinen tiedotteessa.

Tänä vuonna kevät on liiton mukaan edennyt lähes normaalissa aikataulussa. Maaliskuussa kevät näytti olevan huomattavasti etuajassa, ja kevätseurannassa tehtiin kaikkien aikojen havaintoennätys. Tämän jälkeen maahan saatiin uusi lumipeite, mikä hidasti kevään etenemistä ja kevätlajien runsastumista. Tällä hetkellä havaintoja on saatu jo lähes 10 000 kappaletta.

Luonto-Liitto on seurannut kevään tuloa yli 50 vuoden ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Viranomaisille jättivoitto: Tulli on saanut paljastettua laajoja huumekauppiaiden käyttöhistorioita verkossa

Poliisi tavoittelee mielenosoituksiin varustautumisella myös pelotevaikutusta – esimerkiksi paineilma-aseen näkymisen ajatellaan rauhoittavan väkijoukkoa

Kuukausien terveyskeskusjonot lyhenevät viikkoon todennäköisesti vasta hallituskauden loppumetreillä

Viron poliisi ei ole käynnistänyt tutkintaa Silja Europalla menehtyneistä – "kuolemat eivät epäilyttäviä"

Kuinka jaksaa ja entistä pidempään? Itä-Suomen yliopiston uusi psykologian professori etsii keinoja työurien pidentämiseen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri otti aikalisän Sosterin kosintaan – "Ensin neuvotellaan ervassa!"

Harjavallan rikosepäily koveni: Teinityttöä epäillään murhan yrityksestä

Presidentti Niinistö tapasi Japanin pääministerin – keisari Naruhiton kruunajaiset huomenna

Mies äänitti usein luvatta oikeudenkäyntejä – Tuhannen euron sakossa muotovirhe

Johan Bäckman esitteli pronssisoturia MV-oikeudenkäynnin aluksi – syyttäjän mukaan hän ja MV-julkaisun perustaja tekivät toimittaja-kirjailijan elämästä piinaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.