Luther-säätiön Väisänen pidätettiin pappisvirastaan

Luther-säätiön piispaksi vihitty Matti Väisänen on pidätetty pappisvirasta. Tampereen hiippakunnan tuomiokapitulin mukaan Väisäsen ryhtyminen piispaksi on kirkon järjestyksen vastaista.

Tuomiokapituli päätti tänään aloittaa asian tutkinnan ja pidättää Väisäsen virasta jo tutkinnan ajaksi. Eläkkeellä olevana pappina hänellä on tähän asti ollut pappisoikeudet.

Tuomiokapitulin mukaan Väisänen on ryhtynyt piispaksi ilman vaalia ja ilman hiippakuntaa, jonka piispa hän olisi.

Ruotsalaisen Missionsprovinsenin piispa Arne Olsson vihki teologian tohtori Matti Väisäsen, 76, piispaksi viime kuussa. Naispappeutta vastustava Missionsprovinsen katsoo olevansa Ruotsin kirkon sisällä toimiva hiippakunta, mutta sen piispoiksi vihityt papit ovat Ruotsissa menettäneet pappisoikeutensa kirkossa.

Väisänen jäi aikanaan eläkkeelle Kansanlähetyksen pääsihteerin tehtävästä. Kansanlähetyksen toimipaikka Riihimäellä sijaitsee Tampereen hiippakunnassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.