Lypsyrobotti soitteli yli tonnin laskun – Hakkeri jätti jälkeensä viestin

Navetan lypsyrobotin ja maitotilan isäntäväen välinen langattomaan laajakaistayhteyteen perustuva hälytyslinja poiki vajaassa kahdessa viikossa yli tuhannen euron puhelinlaskun Kiuruvedellä parisen viikkoa sitten. Asiasta uutisoi Iisalmen Sanomat.

Joku oli päässyt iltaisin ja aamuyön tunteita soittamaan liittymästä ajanvietepalveluihin. Yhteydenottajina eivät olleet isäntä, emäntä, lehmät sen paremmin kuin lypsyrobottikaan. Tapahtuneesta tehtiinkin rikosilmoitus.

– Ei kai nyt meidän lypsyrobotti hyvänen aika mitään estoja liittymälleen tarvitse, ajattelimme. Olisi näköjään sittenkin tarvinnut, maitotilan emäntä huokaisee Iisalmen Sanomille.

Sotkua selvitellyt DeLavalin huoltoteknikko Timo Toivanen ei aiemmin ole moiseen ongelmaan törmännyt. Hän kertoo Iisalmen Sanomille, että navetan langattoman laajakaistayhteyden nimi oli vaihdettu GlobeSurfer III+:sta toteamukseen: "Kannattaisiko tarkistaa puhelinlasku."

Järvinen: Hurja juttu

Savon Sanomien tavoittama tietoturvan asiantuntija Petteri Järvinen sanoo, ettei ole koskaan kuullut vastaavasta tapauksesta.

– On hurja juttu, josta täytyy ottaa opiksi. Herää kysymys, miksi liittymässä on mahdollisuus soittaa puheluita. Hälytys robotilta tulee kuitenkin mitä luultavammin kännykkään tekstiviestinä, Järvinen pohtii.

Hän arvelee, että tunkeutuja on joku lähiasukas tai ohikulkija, joka on arvannut helpon salasanan oikein.

– En usko, että mistään kauempaa on tunkeuduttu, vaan arvelen, että joku on päässyt läheltä langattomaan verkkoon. Seuraavaksi yhteys pitää suojata paremmalla salasanalla.

Järvinen arvelee lisäksi, että tunkeutuja tuskin jää kiinni teostaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.