MT: Yli puolet uusiin väylähankkeisiin käytetystä rahasta Etelä-Suomeen - Itä-Suomen hankkeille kukkaronnyörit eivät ole juuri auenneet

Yli puolet valtion uusiin väylähankkeisiin käyttämästä rahasta on viimeisten hallitusten aikana kohdistunut entisen Etelä-Suomen läänin alueelle, uutisoi Maaseudun Tulevaisuus. Pääkaupunkiseudulle on tehty melkein neljännes kaikista liikenneinvestoinneista.

Maaseudun Tulevaisuus pyysi Liikennevirastolta tietoja väylähankkeista neljän viimeisen hallituskauden ajalta alkaen vuodesta 2004. Lehden mukaan valtio on 13 vuoden aikana päättänyt lähes kahdeksan miljardin euron kehittämishankkeista liikenneverkkoon.

Tiedoista ilmenee, että Etelä-Suomen lisäksi rahaa on riittänyt Länsi-Suomeen ja pohjoiseen. Itä-Suomen hankkeille kukkaronnyörejä ei ole kovin avokätisesti avattu, sillä Etelä- ja Pohjois-Savon sekä Pohjois-Karjalan maakuntiin on tehty uusia väyliä alle 500 miljoonalla eurolla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.