MTV: Jari Sinkkonen varoittaa erovirheestä, joka työllistää juristeja ja psykiatreja – "Ne ovat erityisen tuhoisia lapsille"

Kun vanhemmat eroavat, on heillä lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan yksi tärkeä tehtävä: lopettaa riitely.

– Se on tehtävä yksi, kaksi, kolme ja niin edelleen. Vanhempien täytyy osata lopettaa riitely, Sinkkonen painottaa.

Sinkkonen ja pariterapeutti Heli Pruuki olivat MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa tiistaiaamuna.

– Tyypillisesti lapsella ero on lyhytkestoinen kriisi, josta toivutaan, mutta tutkimusten mukaan 25 prosenttia kärsii pidemään. Asiaa voi joutua käsittelemään vielä aikuisiällä, Sinkkonen kertoo.

Syynä kriisin pitkittymiseen on juuri vanhempien jatkama riitely ennen eroa, sen aikana ja sen jälkeen. Sinkkosen mukaan juristeja ja lastenpsykiatreja työllistävät nykypäivänä aktiiviset mustamaalauskampanjat toista vanhempaa vastaan. Niistä on tehty toistaiseksi vähän seurantatutkimuksia, mutta viesti on selkeä:

– Ne ovat erityisen tuhoisia lapselle.

Lapsen suhtautuminen eroon riippuu pitkälti siitä, millainen vanhempien suhde on ollut aiemmin. Jos kotona on aina ollut riitaisaa, on ero yleensä lapsellekin helpotus.

– Lapsille, joille ero tulee heidän näkökulmastaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, ero on traumaattisempi. Toisaalta repussa ovat myös ne hyvät vuodet. Shokki voi kuitenkin olla rajumpi.

Sinkkonen ja Pruuki kehottavat vanhempia kertomaan erosta rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä kaunistelematta. Omat tunteet tulisi siirtää syrjään keskustelun ajaksi, ja lapsille painottaa, että kukaan ei hylkää heitä. Syyllisiä ei myöskään kannata osoittaa.

– Syyksi voi sanoa, että ei voi enää olla yhdessä, Sinkkonen toteaa.

Sinkkonen kokee, ettei erojen yleistymisen myötä niiden käsittely ole juurikaan parantunut perheissä. Vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta ja mustamaalauskampanjat ovat valitettavan tavallisia kaikissa länsimaissa. Aiheesta on myös tutkimuksia tekeillä.

Tärkeä rooli erossa voi olla esimerkiksi isovanhemmilla tai kummeilla.

– On tärkeää, että lapsilla on joku neutraali maaperä. Isovanhemmista tai kummeista voi olla suuri hyöty, että paistetaan vain lettuja ja jutellaan tavallisista asioista. Osoittaa, ettei tässä nyt kaikki ole romahtamassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasivat viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ pitää koulutuksen näkymiä valoisampina kuin koronakeväänä – oppimisvajetta ei kuitenkaan paikata vuodessa tai kahdessa

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen hankkisi koronarokotteen, maksoi mitä maksoi

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärissä – hukkuneita viisi vähemmän edelliseen heinäkuuhun verrattuna

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.