MaRa: Ruuan ulosmyynti ravintoloista voisi kasvaa jonkin verran tilapäisen sulkemisen myötä

Jos hallituksen kaavailema malli ravintoloiden tilapäiseksi sulkemiseksi toteutuu, se lisäisi ruuan ulosmyyntiä ravintoloista ehkä enimmillään puolitoistakertaiseksi, arvioidaan matkailu- ja ravintola-alan työnantajajärjestössä MaRassa.

Järjestön toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan ruuan ulosmyynnin osuus on normaalisti noin kymmenen prosenttia ravintoloiden myynnistä. Eniten kokemusta siitä on pikaruokaravintoloilla, mutta uudessa tilanteessa osa muistakin ravintoloista saattaisi lisätä ulosmyyntiään.

Eduskunta alkoi tiistai-iltana käsitellä hallituksen aiemmin samana päivänä antamaa esitystä, jolla määrätään ravintolat, kahvilat ja vastaavat suljettaviksi toukokuun loppuun asti. Ravintolat voivat halutessaan jatkaa ruoan myyntiä ulos. Työpaikkaruokalat esimerkiksi tehtaissa voivat jatkaa toimintaansa.

Verohallinto muutti tiistaina väliaikaisesti luontoisetupäätöstään. Nyt ravintoetua eli esimerkiksi lounasseteliä voi tilapäisesti käyttää myös ruoan kuljetuskustannuksiin elokuun loppuun asti.

"Kuukauden päästä nähdään"

Ulosmyynti sisältää sekä asiakkaiden itse noutamat ruoka-annokset että ne ruuat, jotka lähettipalvelu tuo kotiin. Lapin mukaan poikkeuslaki saattaisi nostaa ulosmyynnin noin 12–15 prosenttiin siitä, mitä ravintoloiden kokonaismyynti on normaalisti ollut.

–  Uskon, että useampi yritys sitä kokeilee. Sellaiset, joiden liiketoimintaan se sopii, sanoo Lappi.

Lappi ei tässä vaiheessa arvioi, kuinka paljon tällaisia yrityksiä olisi. Osa saattaisi hänen mukaansa pitää ulosmyynnin avoinna, vaikka sen kannattavuus olisi vähäinenkin, jotta ainakaan kaikkia työntekijöitä ei tarvitsisi lomauttaa.

– Ehkä kuukauden päästä nähdään, moniko pitää sitä kannattavana. Tämmöistä tilannetta ei ole ennen ollut, sanoo Lappi.

Lapin mukaan ravintola-alalla lähtökohtaisesti hyväksytään kaavailtu sulkemismääräys. Hän toivoo kuitenkin, että valtion tukitoimia suunnattaisiin myös muille kuin pienyrityksille, joille tukea jo on lupailtu.

–  Katastrofi on kohdannut koko toimialan yrityksiä, sanoo Lappi.

Finanssiala ry tiedotti keskiviikkona, että yritysten keskeytysvakuutus useimmissa tapauksissa ei korvaa toiminnan katkeamista koronaepidemian vuoksi. Vakuutukset korvaavat keskeytyksen, joka johtuu esimerkiksi tulipalosta, murrosta tai yksittäisen avainhenkilön työkyvyttömyydestä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.