Maahanmuuttajia halutaan lisäkoulutuksella töihin: "Haluamme tehdä töitä"

Savon ammatti- ja aikuisopisto on alkanut kartoittaa kielitaidosta riippumatonta ammatillista osaamista.

Ensimmäisiä testattavia ovat syyrilaiset Mohammad Wahoud ja Kasem Abdelmehdi . Miehillä on puualalta yli 20 vuoden kokemus.

– Hyvin molemmat osaavat. He ovat opettaneet meille uusia kikkoja, Savon ammatti- ja aikuisopiston lehtori Jukka Korhonen kertoo.

Tavoitteena on auttaa syyrialaiset nopeasti työelämään, jossa kielikin opitaan työn ohessa. Huhtikuussa kokeilu laajenee hiusalalle.

– Opettajasta on ollut meille paljon apua. Pikkuhiljaa opimme yhä enemmän. Emme tahdo jäädä kotiin istumaan, Wahoud toteaa.

Ennen pääsyään Suomeen he olivat Libanonissa.

– Olemme sopeutuneet Suomeen hyvin. Täällä on sataprosenttisen hyvä olla. Haluamme tehdä töitä, Abdelmehdi sanoo.

Kun osaamisen taso on saatu selville, Wahoud ja Abdelmehdi saavat ammattitutkinnon täydentävällä opiskelulla. Osa koulutuksesta annetaan yrityksissä.

Opistosta ollaan jo oltu yhdessä paikallisiin yrityksiin, jotka kaipaavat koristeveiston osaajia. Taito kuuluu syyrialaisten vahvuuksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen korostaa osaamisen tunnistamista. Suomalaistumista ei tarvitse opetella istumalla pitkään pulpetissa kotoutumiskoulutuksessa.

– Jos joku on ollut vaikka puuseppä Bagdadissa, hänen ei kannata veivata koko systeemiä läpi. Ammatillinen koulutus sisältää ammatillisen kielenopetuksen ja sitä kautta päästään paljon nopeammin kiinni työelämään.

TEM sekä opetus- ja kulttuuriministeriö muuttivat strategiaansa noin vuosi sitten, kun turvapaikanhakijoiden määrä oli kasvanut voimakkaasti.

– Toki osa heistä tarvitsee edelleen erittäin pitkäjänteistä kotoutumispolkua.

Hämäläisen mukaan suoraan työpaikkaan tähtäävä koulutus on alkanut tuottaa tulosta.

– Kouluttajat ja opiskelijat ovat tyytyväisiä.