Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskusten määrää

Maahanmuuttovirasto lakkauttaa kaksi turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusta. Päätösten taustalla on muun muassa hakemusten aiempaa nopeampi käsittely.

Virastosta kerrotaan, että Ruukin ja Punkalaitumen vastaanottokeskusten toiminta loppuu ensi syksyn aikana. Pirkanmaalla sijaitseva Punkalaitumen toimipiste sulkee ovensa syyskuun alussa. Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevassa Ruukin keskuksessa toiminta loppuu marraskuussa.

Lisäksi Espoon ryhmäkodista vähennetään tarvittaessa kesällä yksi osasto eli seitsemän majoituspaikkaa.

Vähennyksiä perustellaan sillä, että vastaanottokeskuksissa on tällä haavaa runsaasti vapaita paikkoja. Keskuksissa on yhteensä noin 2 440 majoituspaikkaa, joista runsas 400 on vapaana.

Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä ei ole laskenut, mutta asumisajat keskuksissa ovat lyhentyneet.