Maanantaina kannattaa tulla sananvapausseminaariin Kuopion kaupungintalolle

Kuopiossa on maanantaina tarjolla kaikille avoin ja erityisen ajankohtainen sananvapausseminaari.

Demokratian kulmakivenä sananvapaus ei koskaan ole lopullisesti hioutunut valmiiksi vaan elää koko ajan, sillä sanomisen vapauden ja säännösten raja muuttuu.

Sananvastuu puhuttaa nyt erityisesti, kun pinnalla on myös vihapuhe. Kunnianloukkaukset ja muut lieveilmiöt ovat voimissaan etenkin sosiaalisessa mediassa, jossa ei harrasteta itsesääntelyä niin kuin vastuullisessa mediassa.

Tapahtuman pääjärjestäjän eli Savon Sanomien päätoimittaja Seppo Rönkkö pitää hyvänä, että seminaari osuu Vastuullisen journalismin teemaviikoille. Teemaviikot käynnisti Julkisen sanan neuvosto (JSN).

Myös seminaarin maanantaina klo 12 kaupungintalolla avaava kuopiolainen asianajaja Seppo Karvinen arvioi, että juuri nyt on syytä pohtia vapauden ja vastuun rajapintaa.

– Sananvastuun käsitteen ymmärtäminen vaatii toisen ihmisen kunnioittamista, mutta pelätä tai nöyristellä ei sananvapauden käyttäjän kuitenkaan pidä, tuumaa Karvinen.

Itsesensuurin vuosista Suomessa puhuu kirjailija, tohtori Lasse Lehtinen. Klo 13 sananvapauden historiaa valottaa Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja, professori Kai Ehholm. Klo 14.30 aloittaa JSN:n puheenjohtaja Elina Grundstöm. Klo 15.30 paneelikeskustelussa ovat ensin mainittujen lisäksi piispa Jari Jolkkonen, kansanedustaja Seppo Kääriäinen, kirjailija-poliisi Marko Kilpi sekä näyttelijä ja vapaa kirjoittaja Kaarina Hazard.

Kolmannen kerran Kuopiossa pidettävän seminaarin järjestäjät ovat Savon Sanomien lisäksi KPY, Minna Canthin talo ry, Kuopion kaupunki, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion hiippakunnan tuomikapituli ja paikallinen lakimiesyhdistys.

Seminaari maanantaina 19.3. klo 12–16 Kuopion kaupungintalolla. Illalla klo 17 vielä Minna Canthin kotitalo Kanttilassa on avoimet ovet Minna Canthin päivän kunniaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vantaan vankilan vartijan rikosepäily ei etene syyteharkintaan – lapsensa tappanut nainen kuoli tutkintavankeudessa

Suomessa on todettu 7 296 koronavirustartuntaa ja 328 koronavirukseen liittyvää kuolemaa – luvut pienenivät tilastointitavan muuttumisen ja kuolinsyiden tarkentumisen vuoksi

Thaimaalaiset marjanpoimijat kertovat: oma koti mustikanpoiminnan rahoilla

Raportti: Maatalouden kasvihuonepäästöjä on mahdollista leikata lähes 30 prosenttia 15 vuodessa – "Nollaan ei päästä, vaikka mitä yritettäisiin"

Poliisi tutkii törkeää raiskausta Riihimäellä, uhrina alaikäinen tyttö

Yli 52  000 opiskelijaa sai opiskelupaikan korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa – opiskelijat saavat tiedon valinnasta tällä viikolla

Kuluttaja-asiamiehelle uusia valvontakeinoja – voi määrä lainvastaisen sisällön poistettavaksi somesta

Valepoliisit huijanneet ikäihmisiltä pankkitunnuksia ja siirtäneet tileiltä suuriakin rahasummia, varoittaa Itä-Uudenmaan poliisi – huijaukset noudattavat pääsääntöisesti samaa kaavaa

Aluehallintovirasto määräsi kaksi palvelutaloa kiinni Rääkkylässä –  yksiköiden toiminnassa merkittäviä puutteita

Suomessa yhä useampi ihmiskaupan uhri hakee apua, eniten tapauksia ravintola- ja siivousalalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.