Maanantaina voi mennä jo 30 astetta rikki

Helleraja paukkuu tänäänkin monin paikoin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Jo yhdentoista jälkeen aamupäivällä Lappeenrannan Konnunsuolla mitattiin hellelukemat 25,6 astetta. Yleensä vuorokauden kuumimmat tunnit ajoittuvat iltapäivään.

Pohjois-Savossa on aamupäivällä päästy jo yli 23 asteeseen, mutta helleraja ei ole vielä aamupäivän aikana ylittynyt. Ennusteiden mukaan sunnuntaista on Savossakin tulossa tämän vuoden ensimmäinen hellepäivä.

Alkuviikosta kuumuus vain yltyy, ja maanantaina voidaan hätyytellä jo 30 asteen rajaa Etelä- ja Keski-Suomessa. Viikon puolivälin jälkeen kuurosateiden todennäköisyys kuitenkin kasvaa ja samalla sää viilenee jonkin verran. Lämpötilat pysyvät kuitenkin loppuviikostakin pitkäaikaisten keskiarvojen yläpuolella.