Maatilojen sähkökatkot: "Se on liikuttavaa tässä tilanteessa"

Kansalaiskeräysvisioita, tsemppiviestejä ja voimahaleja. Maatilojen syöksykierteen lailla syvennyt ahdinko iski tavallisen kuluttajan tajuntaan viimeistään, kun pohjoissavolaisen maatilan sähköt katkaistiin viime viikolla. Tulevan perjantain traktorimarssi Helsinkiin on saanut myös osansa huomiosta.

– Kuluttajilta on tosiaan ruvennut nyt tulemaan tukea eri tavalla. Se on liikuttavaa tässä tilanteessa, sanoo Pielavedellä maitotilaa miehensä kanssa pyörittävä Susan Partanen.

Partanen seuraa tiiviisti traktorimarssin Facebook-sivuja ja on itsekin lähdössä mukaan.

– Netissä aivan tavalliset ihmiset kyselevät, voivatko auttaa jotenkin ja tarjota vaikkapa pullakahvit matkan varrella. Myös majoitusta tarjotaan.

Partanen toivoo, että huomio johtaa myös tekoihin, joilla on merkitystä pidemmälle.

– Se hyvä puoli tästä metakasta on, että jospa ihmisten silmät vihdoin avautuisivat. Että ostetaan kotimaisia tuotteita ja ymmärretään, että maataloustuet ovat korvausta halvasta tuottajahinnasta eivätkä turhia uusia traktoreita varten. Ilman tukia hinnat kaupoissa olisivat aivan erilaisia.

Susan Partasen puoliso Pekka Siponen sanoo, että tieto savolaisen maatilan sähköjen katkaisusta pani muutkin avautumaan reippaammin huolistaan.

– Kun se tuli julkisuuteen, muutkin uskaltavat nyt puhua.

 

Myös Partasen ja Siposen tilalla on viime vuosina venytetty laskujen maksuaikatauluja. Esimerkiksi lannoitelaskuille saatiin neuvoteltua puoli vuotta lisää maksuaikaa.

– On sitkuteltu ja oman talouden kulut karsittu minimiin. Eläinten hoidosta ei voi säästää, Partanen sanoo.

Viime vuonna sukutilan maidonmyyntitulot pienenivät 18 prosentilla eli 20 000 eurolla, vaikka maitoa tuotettiin saman verran kuin edellisenä vuonna. Maataloustukien osuus putosi 7 300 euroa, mutta menoja oli 33 800 euroa edellisvuotta enemmän.

– Maataloudesta jäi velkoihin ja yksityistalouden muuhun käyttöön 25 000 euroa. Ja meillä on kuusihenkinen perhe.

Perhe selvisi jalat kuivina, koska metsää oli vielä myydä. Nyt metsärahat on syöty. Lopettaminen on käynyt mielessä monta kertaa.

– Mutta mitä sitä sitten tekisi, Pekka Siponen sanoo.

 

Vielä tässä vaiheessa tilalliset eivät ole pyytäneet ulkopuolista tukea.

– Se on viimeinen vaihtoehto, ja tehdään vasta pakon edessä, Susan Partanen sanoo.

Hän kiittelee pelkuruuttaan siitä, että investointeja ei ole viime vuosina uskallettu tehdä.

– Meillä on siinä mielessä asiat paremmin kuin monella muulla.

Vaikka omalle tilalle ei ole vielä ulkopuolista tukea pyydetty, Susan Partanen on mielissään tiedosta, että Pielaveden kunta on päättänyt tarjota yksilöllistä apua paikkakunnan kriisitiloille.

Kunta otti asiaan otteen viime viikolla, kun sähköttömän tilan isäntä otti yhteyttä kunnan sosiaalitoimistoon. Sen jälkeen sähköt saatiin tilalle kunnan avulla.

– Viime viikolla yhteydenottoja tuli muutenkin paljon. Aiemmin niitä on tullut silloin tällöin ja ihmiset ovat sinnitelleet yksinään, sanoo Pielaveden kunnan johtava sosiaalityöntekijä Anne-Leena Pellikka.

Yhteydenottopiikin aiheutti tieto tukien maksatusten uusista lykkäyksistä. Kunta päätti eilen tiistaina, että tukea tarjotaan nyt räätälöidysti kunkin kriisitilan tarpeen mukaan.

– Se voi olla vaikkapa lastenhoitoapua tai toimeentulotukea. Lomitusapuakin ollaan jo järjestetty. Luototusten antamisesta voidaan keskustella tapauskohtaisesti, Pellikka sanoo.

Hän pyytääkin kriisissä olevia tiloja ottamaan kuntaan yhteyttä.

– Nyt täytyy päästä tiukimmasta tilanteesta yli, ja meidän tehtävä on auttaa. Uskaltakaa pyytää apua, Pellikka sanoo.

Pielaveden kunnan toiminta saa kiitosta seudun maaseutuasiamieheltä Mari Tabellilta.

– Se on vastuullista toimintaa. Tosiaan toivon, että muutkin kunnat ottaisivat mallia, Tabell sanoo.

Tabell arvioi, että seudun tiloista noin joka viidennen voi luokitella kriisitilaksi.

Savon Voima kommentoi maatilojen sähköahdinkoa: Haluaa rauhoitella keskusteluun osallistuneita

Harvalta ymmärrystä Savon Voimalle: "Törkeää käytöstä, lähentelee eläinrääkkäystä"

Rahat loppu, sähköt poikki: Kansalaisilta pyydetään apua maatiloille