Markus Jokelasta Vuoden kuvajournalisti

Vuoden kuvajournalistiksi on valittu Markus Jokela. Jokelan kuvissa on huumoria sekä kunnioitusta kuvattavia kohtaan, tuomaristo perustelee. Jokela on työskennellyt Helsingin Sanomissa.

Vuoden lehtikuvan kuvasi Akseli Valmunen ja Vuoden uutiskuvan Juha Metso. Yleisöäänestyksen voitti Meeri Koutaniemen kuva.

Suomen kuvajournalistit -yhdistyksen puheenjohtaja Miikka Pirinen sanoo tiedotteessa, että voittajakuvat edustavat suomalaisen kuvajournalismin huippua.

– Palkitut valokuvaajat toimivat monipuolisesti dokumentaarisen valokuvan laajalla työkentällä.

Kuvajournalismi 2016 -kilpailuun osallistui yhteensä 95 kuvaajaa 1 950 työllä. Kilpailukategorioita oli yhteensä kymmenen. Voittajan valitsi viisihenkinen tuomaristo.

Voittajatöiden näyttely avautuu 13. maaliskuuta Sanomatalon Mediatorilla Helsingissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.