Matti Vanhanen menee sydänleikkaukseen – sairausloman pituudesta ei vielä tietoa

Keskustan kansanedustaja, entinen pääministeri Matti Vanhanen on menossa sydänleikkaukseen. Vanhasen mukaan leikkaus tehdään elokuun puolivälissä.

Eduskunnassa keskustan ryhmän järjestäytymiskokoukseen osallistunut Vanhanen kertoi, että avoleikkauksessa vaihdetaan sydämen läppä ja aorttaa tuetaan. Lisäksi samalla pyritään ehkäisemään rytmihäiriöitä.

–  (Oireet) itse asiassa tuli (esiin) tutkimuksissa, kun aikanaan rytmihäiriöitä tuli ja silloin tutkittiin sydäntä tarkemmin, Vanhanen kommentoi.

Vanhanen kertoo olleensa leikkausjonossa noin vuoden. Leikkaus ei hänen mukaansa ole millään tavalla akuutti, mutta rytmihäiriöiden jatkuvan toistumisen vuoksi lääkärit katsoivat, että leikkaus on järkevää tehdä.

Vanhanen ei osaa arvioida, kuinka pitkä sairausloma leikkauksesta seuraa. Hän veikkaa, että toipumiseen menee parisen kuukautta.

Vanhanen sai helmikuussa vaalikampanjansa aikana huimauskohtauksen ja joutui sen takia sairaalaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.