Meteorologi: "Voisi sanoa, että talven kylmimmät vaiheet ovat juuri tulollaan"

Sää kylmenee koko maassa, kertoo Ilmatieteen laitos. Lapissa on kireää pakkasta alkuviikosta, ja maan etelä- ja keskiosassa pakkanen kiristyy viikon kuluessa.
– Näyttäisi, että tässä on talvi tulossa ainakin pakkasten suhteen, päivystävä meteorologi Ari Mustala sanoi sunnuntaina.
Keskiviikkona pakkanen kiristyy maan eteläosaa lukuun ottamatta 10–20 asteeseen. Maan eteläosassa sää kylmenee torstain ja perjantain aikana 10 pakkasasteeseen. Lisäksi lähes koko maahan on luvassa pureva koillistuuli perjantaina.
– Tuuli lisää sitä pakkasen tuntua 5–10 astetta. Eli jos on kymmenen astetta pakkasta, tuntuu kuin sitä olisi 15–20 astetta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan seuraavat kaksi viikkoa voivat olla talven tähän mennessä kylmimmät.
– Lapista ei tiedä, riippuu miten pakkaset menevät siellä. Etelä- ja Keski-Suomessa voi olla kylmin viikko tähän mennessä. Ilmeisesti tässä voisi sanoa, että talven kylmimmät vaiheet ovat juuri tulollaan, Mustala kertoo.

Jääpeitteet tavallista ohuempia

Pakkaset myös vahvistavat vesistöjen jääpeitettä.
– Tilanne paranee selvästi, jos jäille vain tarkenee mennä, Mustala kertoo.
Ilmatieteen laitoksen jääasiantuntijan Niko Tollmanin mukaan Vaasan eteläpuolella merialueiden jäät ovat vielä melko ohuita. Selkämeren saaristossa sekä Suomenlahdella jäätä on keskimäärin 5–10 senttiä.
– Kylmenevä sää lisää jäänmuodostusta eteläisemmillä merialueilla. Vaasasta pohjoiseen jääpeite on paksumpi, siellä voi liikkua paremmin jäillä, Tollman kertoo.
Tollmanin mukaan järvien jäät ovat 5–10 senttiä tavanomaista ohuempia. Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen sääsovellukseen 20. tammikuuta tehtyjen kansalaishavaintojen mukaan Saimaan jäänpaksuus on paikasta riippuen 10–25 senttiä.
Tollmanin mukaan jäällä voi liikkua, kun jääkerros on kymmenisen senttiä, mutta virtapaikkoja täytyy vältellä. Hän muistuttaa, että viime viikon lauha sää on sulattanut jäitä hieman.