Metsästäjän laukaukset pelastivat koiran kuolemalta - "Susitilanne on täysin hallitsematon"

Susi oli vähällä raadella hirvikoiran kuoliaaksi Varpaisjärven Kärsämäessä torstaina, vahvistaa Varpaisjärven riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Tauno Hyvönen. Tapaus sattui puoliltapäivin.

– Olin samassa metsästysporukassa ja lähellä tapahtuman keskipistettä. Yhtäkkiä alkoi kuulua epätoivoisen kovaa ulinaa. Omistaja ampui kolme laukausta ilmaan, minkä jälkeen ulvonta loppui. Koiran henki oli sekunneista kiinni, Hyvönen kertoo.

– Emme nähneet susia, sillä ne hävisivät heti laukausten jälkeen. Jälkien perusteella niitä oli kaksi. Koiralla oli haavoja ainakin mahassa ja päässä, Hyvönen jatkaa.

Kuusivuotias koira oli hoidossa Kuopissa, ja Hyvösen mukaan tällä ei ole enää hengenvaaraa.

Hyvösen mukaan susitilanne on täysin hallitsematon Varpaisjärven, Sonkajärven ja Rautavaaran riistanhoitoyhdistyksien alueella, jonne myönnettiin tänä vuonna neljä kaatolupaa. Ne käytettiin kaikki.

– Tämä susiongelma on täysin pitelemätön. Ne oleskelevat ihmisten pihamaillakin ja ovat täysin pelkäämätöntä porukkaa.

Hyvönen arvioi, että edellä mainituilla alueilla liikuskelee noin 20–30 sutta, mutta oikeampi määrä olisi hänen mielestään kymmenkunta.

– Ja määrä tuplaantuu, kun saavat pentuja. Viralliset arviot Suomen susimääristä ovat täysin hatusta vedettyjä.

Tänä vuonna viranomaisille on ilmoitettu Pohjois-Savossa noin kymmenen raatelutapausta, joissa seitsemän koiraa on kuollut. Näistä yksi sattui tammikuussa ja muut elo–lokakuussa.

Sudet ovat tappaneet nyt kolme koiraa Rautavaaralla, kaksi Juankoskella ja yhden sekä Sonkajärvellä että Kaavilla.

Susi tappoi ajokoiran - tänä vuonna seitsemän tapausta Pohjois-Savossa