Miehen epäillään salakuljettaneen yli 300 kiloa nuuskaa

Suomalaismiehen epäillään salakuljettaneen Ruotsista noin 320 kiloa nuuskaa ja myyneen edelleen maahantuodun nuuskan pääasiassa postiennakkolähetyksinä, Tulli tiedottaa. Vältettyjen valmisteverojen määrä on noin 118 000 euroa.

Tulli on tutkinut rikoskokonaisuutta, jossa suomalaisen miehen epäillään tuoneen Ruotsista Tornion kautta Keski-Suomeen nuuskaa kaupallisessa tarkoituksessa.

Epäilty on salakuljettanut yhteensä noin 320 kiloa nuuskaa Suomeen syksyn 2014 ja marraskuun 2015 välisenä aikana 19 eri kerralla maksamatta nuuskasta valmisteveroja. Vältettyjen valmisteverojen määrä edelleen myydystä ja kulutukseen päätyneestä nuuskasta on noin 118 000 euroa.

Tullin esitutkinnassa selvisi, että epäilty on myynyt henkilöautoissa maahantuomansa nuuskan edelleen pääasiassa postiennakkolähetyksinä ja lähettäneen niitä eri puolelle Suomea. Postiennakkolähetysten määrä oli yhteensä yli 200.

Esitutkinnan aikana on ollut pidätettynä ja vangittuna yksi suomalaismies. Nuuskan salakuljetustapausta on hänen osaltaan tutkittu törkeänä veropetoksena ja salakuljetuksena. Lisäksi tutkinnan aikana on kuultu yli 60 nuuskan ostajaa epäiltyinä lievästä laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä.

Tapaus on siirtymässä syyteharkintaan Sisä-Suomen syyttäjänvirastoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Nainen hukkui Saimaan Yöveteen, mökkirannasta uimaan lähteneellä surullinen kohtalo Somerolla

Pienkone putosi nousun yhteydessä Imatran lentokentällä – kuusi ihmistä viety sairaalaan

Kilpavene ja huvivene törmäsivät Hangon edustalla – turmassa vakavasti loukkaantunut kuoli saamiinsa vammoihin, toinen loukkaantunut on sairaalahoidossa

Suomessa todettu 14 uutta koronavirustartuntaa

Oppivelvollisuusiän noston kustannuksia epäillään, Etlan tutkija tukee silti esitystä – "Kustannukset menetetyistä työntekijöistä tulevat paljon kalliimmaksi"

Lauantaina helle hellii etenkin maan länsiosaa, myös Pohjois-Savossa voi odottaa hellelukemia

Metelöivätkö naapurit tahallaan, vainoavatko sukulaiset vanhojen riitojen takia? Ikäihmisten elämää rajoittavan epäluulon syitä kannattaa selvittää

Suomi on maailman ykkönen kuminan tuotannossa – Miksi suomalaiset ovat onnistuneet paremmin kuin ruotsalaiset?

Osteoporoosi tunnistetaan Suomessa edelleen huonosti – luukatoon liittyviä luunmurtumia todetaan Suomessa vuosittain noin 30  000–40  000

Uutisvuoksi: Ex-ministeri Kimmo Tiilikainen hakee Ruokolahden kunnanjohtajaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.