Miehen epäillään yrittäneen ajaa päälle poliisin päälle –  tutkitaan murhan yrityksenä

Poliisia paenneen autoilijan epäillään yrittäneen ajaa piikkimattoa heittävän konstaapelin päälle torstaina Oulussa, kertoo poliisi.

Tapaus sattui Kemintien ja Bertel Jungin tien risteyksessä sen jälkeen, kun poliisi oli ajanut kuljettajaa takaa. Poliisin mukaan noin sata metriä ennen risteystä pakenevan auton kuljettaja oli kääntänyt auton suoraan kohti poliisia, joka oli heittämässä piikkimattoa. Poliisi pakeni tilannetta juosten.

Kuljettaja jatkoi pakenemistaan Vellamontielle asti ja ajoi ennen pysähtymistään päin valotolppaa ja puuta, poliisi kertoo.

Lapin poliisi otti autoa kuljettaneen nuoren miehen kiinni epäiltynä murhan yrityksestä. Miestä epäillään lisäksi muun muassa kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, rattijuopumuksesta ja huumausainerikoksesta.

Mies vangittiin murhan yrityksestä perjantaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Miehen epäillään yrittäneen ajaa poliisin päälle

Uusimmat

Kotimaa

Pohjanmaa saa aamulla muutaman lumisentin, illalla myrskyää laajasti

Lauha ja lumeton talvi altistaa metsät myrskytuhoille – puut kaatuvat herkemmin, kun maa ei ole jäässä

Taksikyytien hinnat nousseet taksiuudistuksen jälkeen – Hintojen nousu ei yllättänyt kuopiolaista taksiyrittäjää

Ensin reilusti lämpöasteita Oulun seudulle saakka, keskiviikkona pakastaa hieman – lunta ei ole edelleenkään luvassa etelään

Ilkka: iisalmelaistaustainen Riikka Pirkkalainen hakee jatkokautta keskustan puoluesihteerinä

Nopeita liikenneyhteyksiä, digipalveluja, työperäistä maahanmuuttoa ja yritysten tukemista – Näin asiantuntijat pitäisivät maakunnat elinvoimaisina

Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

Lentojen viivästymisvalitukset yhä kärjessä Kuluttajariitalautakunnassa – pysäköintiin liittyvät valitukset kasvussa uusien sovellusten vuoksi

Taksilupien määrä jopa tuplaantunut isoissa kaupungeissa, mutta samalla hinnat nousivat – "Ei ole näkynyt sitä paljon hehkutettua piilokysyntää, mitä ministeriössäkin lupailtiin"

Käytännöt vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa vaihtelevat eri puolilla maata – Helsingin päiväkodeissa saa vegaaniruokaa, Oulussa ei

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.