Miehet osasivat huijata maksukorttipäätettä - liikkeisiin 28 000 euron vahingot

Poliisi epäilee, että uutta maksukorttihuijausta käyttäneet miehet saivat vietyä liikkeistä maksamatta omaisuutta jopa noin 28 000 euron edestä. Poliisi epäilee miehiä noin 20 rikoksesta kuten törkeistä petoksista, petoksista ja varkauksista.

Tekotapa kaikilla kerroilla oli sama. Joku miehistä meni liikkeeseen ja pyysi kassalla myyjää ohittamaan pin-koodin kyselyn, koska ostaja sanoi, ettei muista tunnuslukua. Samalla ostaja pyysi itse maksupäätelaitetta käsiinsä ja sai sen myyjältä. Ostaja pystyi manipuloimaan maksupäätettä niin, että myyjä luuli maksun maksetun, vaikka näin ei todellisuudessa ollut.

Maksamattomuus paljastui usein vasta seuraavana päivänä.

Miehet asioivat varkaissa liikkeissä Varkaudessa, Kuopiossa, Iisalmessa, Sonkajärvellä, Kiuruvedellä, Mikkelissä, Savonlinnassa ja Rantasalmella viime maaliskuussa. He saivat huijaamalla haltuunsa muun muassa soittimia, työkoneita ja vaatteita.

Lisäksi he tekivät petostemppuja myös ravintoloissa, takseissa sekä yhdessä hotellissa.

Epäiltyjä on kaikkiaan neljä, joista päätekijä, mäntsäläläinen 21-vuotias mies, on yhä vangittuna. Muut epäillyt ovat 22-vuotias mäntsäläismies, 19-vuotias sonkajärveläismies ja 26-vuotias rantasalmelaismies.

Poliisin mukaan osa rikoksella viedystä omaisuudesta on saatu takavarikoitua miehiltä ja palautettu kauppaliikkeisiin.

Poliisi on saanut rikossarjan esitutkinnan valmiiksi ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan.

Maksukorttipäätteen huijaussarja on toinen Suomessa ilmi tullut tapaus. Aiemmin poliisi tutki vastaavan tekosarjan Itä-Uudeltamaalta. Molempien tekosarjojen epäillyillä oli yhteys toisiinsa.