Miehet pimensivät yöllä huvikseen katuvaloja - aamulla odotti 15 000 euron vahingot

Neljä nuorta miestä pimensi osan Pieksämäen katuvaloista ja aiheutti isot taloudelliset vahingot kaupungille uudenvuodenyönä 2015–2016.

Miehet olivat porukalla liikkeellä, kun heille tuli mieleen alkaa heiluttaa Hiekanpään ja Viljelyksen asuinalueiden välisen kevyen liikenteen väylän varrella olevia katuvalopylväitä.

Porukka kaatoi ensin yhden pylvään. Kun he saivat sen pimentymään, he jatkoivat pylväiden rikkomista. Osa potki pylväitä, osa heilutti ja niin he saivat valot sammutettua ja kymmenen pylvästä rikotuiksi.

Pieksämäen kaupunki joutui maksamaan pylväiden korjauksista noin 15 000 euroa. Etelä-Savon käräjäoikeus arvioi kuitenkin miesten aiheuttamiksi vahingoiksi 10 000 euroa, sillä uudet pylväät olivat hieman aiempaa parempia.

19- ja 21-vuotiaat miehet tuomittiin vahingonteosta 80 päiväsakkoon, josta tulee molemmille maksettavaa 480 euroa mieheen. Lisäksi heidän on yhteisvastuullisesti korvattava kaupungille 10 000 euroa.

Lisäksi oikeus katsoi 18- ja 20-vuotiaiden miesten syyllistyneen vahingontekoon, mutta jätti heidän molemmat syyntakeettomina rangaistukseen tuomitsematta.

Vaikka veljekset olivat molemmat syyntakeettomia, heidän on osallistuttava vahinkojen korvaamiseen molemmat 1 500 euron osalta.