Mies ampui poliisia ilma-aseella kasvoihin Jyväskylässä – oli alentuneesti syyntakeinen

Jyväskylässä poliisia ilma-aseella kasvoihin ampunut mies oli alentuneesti syyntakeinen, Keski-Suomen käräjäoikeus katsoo tuomiossaan.

Kyse oli tapahtumista viime vuoden elokuun loppupuolella. Poliisipartio sai hälytyksen itsetuhoisesta ihmisestä. Kun poliisit pääsivät paikalle, mies ampui ilmapistoolilla heitä kohti rakennuksen katolta.

Yksi luodeista osui toista poliisia kasvoihin aivan silmän viereen. Sen jälkeen mies vielä uhkasi poliiseja tappamisella mattoveitsi kädessään sekä potkaisi toista heistä kasvoihin.

Mielentilatutkimuksen mukaan 21-vuotias mies oli tapahtuma-aikaan alentuneesti syyntakeinen. Hänet tuomittiin alentuneesti syyntakeisena tehdyistä pahoinpitelystä, pahoinpitelyn yrityksestä sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta yhteensä vuoden ja kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Kesäkuun puolivälissä annettu käräjätuomio on lainvoimainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Liikenne Ruotsin rajalla pohjoisessa on lähtenyt kasvuun  –  normaalitilanteesta ollaan kuitenkin kaukana

Juha Honkosen uutisanalyysi: Kulmuni maksoi ministeriöille liikaa – "Miksi palautit koko summan?"

United Brotherhoodin kerhotilaan asennettiin kamerat kotietsinnän yhteydessä – syyttäjän mukaan näin saatiin merkittävää tietoa ryhmästä, joka pyrkii viimeiseen asti suojaamaan johtajaansa

Suomessa viisi uutta koronatartuntaa, kertoo THL

Suomalaismiehille syytteet kansainvälisessä Helvetin enkeleihin kohdistuvassa huumetutkinnassa – epäillään liki sadan kilon amfetamiinierän vastaanottajiksi

Ukkospuuskat mahdollisia Pohjois-Savossa, navakka tuuli vaikeuttaa merialueilla liikkumista

Professori: Suostumuksen puute raiskauksen tunnusmerkkinä noudattaisi kansainvälistä kehitystä – seksuaalirikoksia koskevaan lainsäädäntöön ehdotetaan merkittäviä muutoksia

Nuorta miestä epäillään murhasta – ilmoitti itse tappaneensa toisen miehen

Väkivaltarikoksista tuomittujen määrä väheni, mutta keskimääräinen vankiluku kasvoi

VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.