Mies heitti kiehuvaa nestettä sairaanhoitajan päälle

Keski-ikäinen mies riehaantui jostain syystä Kuopion Veripalvelun tiloissa Kuopion keskustassa. Tapaus sattui helmikuussa ja päätyi myöhemmin oikeuteen.

57-vuotias mies heitti kädessään olleella teekupilla kuumaa vettä sairaanhoitajan päälle Veripalvelun asiakastiloissa, jossa verenluovutuspisteiden vieressä on kahvio.

Veripalvelussa sairaanhoitajan työskentelevä mies sai vedet kaulaansa ja rintaansa. Oikeuden mukaan kuumasta vedestä aiheutui hoitajalle lievät palovammat, joiden paranemisen arvioitiin kestävän toista kuukautta.

Lääkärinlausunnon mukaan kuuma vesi olisi voinut aiheuttaa vielä vakavammat vammat, jos se olisi osunut kasvoille.

Syyttäjä vaati miehelle sakkoja pahoinpitelystä. Syytetty mies myönsi tekonsa kirjallisella lausunnolla, mutta katsoi syyllistyneensä vain lievään pahoinpitelyyn.

Oikeus käsitteli asian kirjallisessa menettelyssä ja tuomitsi miehen pahoinpitelystä 45 päiväsakkoon, josta tuli maksettavaa 360 euroa. Lisäksi miehen on maksettava 80 euron rikosuhrimaksu.

Vaikka mies oli itse myöntänyt tapahtumien kulun ja saanut siitä rangaistuksen, hän valitti tuomiostaan hovioikeuteen. Itä-Suomen hovioikeus ai antanut kuitenkaan tuomiosta valituslupaa.

Uusimmat

Kotimaa

Virkarikoskäräjillä kuultu kansanedustaja Kari Tolvanen: Siinä törmäsivät vanhakantainen poliisimaailma ja uusi poliisimaailma

Syyttäjä: Oululaisnainen valmisteli poliisin tappamista teräaseella – selvitti osoitteen ja viestitti: "Tapan sut siellä. Pian."

Yrittäjä: Ovatko hakemistopalvelumyyjät yrittäneet huijata sinua?

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole yleistynyt, vaan pikemminkin tilanne on päinvastoin, sanoo dosentti – "Ilmoitusmäärän kasvu on todennäköisesti hyvin positiivinen asia"

Migri: Suomessa aiempaa enemmän seksikaupan uhreja viime vuonna

Yhä useampi suomalainen tarvitsee konsulipalveluita ulkomailla – useimmiten neuvot riittävät

Selvitys ehdottaa opintotuen tulorajojen nostamista – yhdeksän opintotukikuukauden raja voisi olla jopa 18  000 euroa

Iltalehden kysely: Tuoreimmat seksuaalirikosepäilyt eivät ole koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan

Lehti: Lapsen raiskauksesta Suomessa epäilty guatemalalaismies pidätettiin USA:ssa

Lähihoitajaksi mielivä voi jo tänä keväänä joutua soveltuvuuskokeeseen – Ministeriö antaisi tarpeellisuuden ja sisällön oppilaitosten käsiin, moni lausunnonantaja menisi pitemmälle

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.