Mies kuljeskeli Oulussa räjähteitä taskussaan

Poliisi otti kiinni räjähteitä mukanaan kuljettaneen nuoren miehen Oulussa perjantaina. Poliisin mukaan vuonna 1990 syntyneen miehen taskussa oli kaksi räjähdysainepötköä, joiden teho olisi riittänyt suuriinkin vahinkoihin.

Poliisi sai hätäkeskuksen kautta noin puoli kymmenen aikaan ilmoituksen Kaukovainion kaupunginosassa liikkuvasta miehestä, jonka epäiltiin kuljettavan mukanaan räjähteitä. Poliisi tavoitti etsityn henkilön noin kello 13. Miehen kiinniotto sujui rauhallisesti.

Poliisi kertoo, että räjähdysainetta löytyi huomattava määrä lisää miehen käyttämistä tiloista. Poliisi ei paljasta, millaisesta paikasta räjähteet löytyivät. Koulu tai miehen koti se ei kuitenkaan ollut.

Vielä ei tiedetä, miksi mies kuljetti mukanaan räjähteitä tai oliko hänellä kumppaneita.

Räjähdemiehen etsintöihin osallistui lukuisia poliisipartioita. Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Lääketukkukauppa Oriola halusi salata viimeiseen asti raportin, jossa kerrotaan useista Suomen lääkejakelua vaarantaneista puutteista

Sotaveteraaneista enemmistö nyt naisia – miehiä veteraaneista on nyt noin 3  850, naisten osuus on liki 4  000

Orpo: Suomi tarvitsee 120  000 uutta työllistä talouden tasapainottamiseksi

Miehet yhdistävät tv:n katselun ja liikkuvan elämäntavan – liikkuvat naiset eivät suosi tv:tä

Munuaissairauden takia hoidossa olevien määrä kasvanut – kehittynyt hoito on vähentänyt kuoleman riskiä

Supermummi-Paula valloitti etelänavan – vain kahdeksan kuukautta aiemmin hän seisoi Mount Everestin huipulla

Nuorisosäätiö vaatii entisiltä hallituksen jäseniltä jopa miljoonien korvauksia –  tuhansien nuorten tulevaisuus säätiön asunnoissa on edelleen vaakalaudalla

Hoitoalan opinnot eivät houkuta nuoria entiseen tapaan – sairaanhoitajaksi opiskeleva Otto Hyvärinen, 24, on kuitenkin tyytyväinen valintaansa: "Teen tärkeää työtä"

Etelä-Suomen teillä paikoin liukasta – selkeä sää toi pakkasia

HS-gallup: Puolueiden kannatus näyttää vakiintuneen, perussuomalaiset edelleen ykkösenä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.