Mies oli niin humalassa, ettei meinannut huomata edes poliiseja

Poliisi sai sunnuntaina päivällä ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Siilinjärvellä. Kun poliisipartio tavoitti henkilöauton Maaningantieltä, kuljettaja jatkoi matkaansa länteen päin noin 30 kilometrin tuntinopeudella eikä vaikuttanut huomaavan poliisin pysäytysmerkkejä.

Lopulta autoa ajanut mies kuitenkin pysähtyi. Kuljettajaksi osoittautui tervolainen 60-vuotias mies, joka puhalsi alkometriin jopa 2,83 promillea. Lukema oli viikonlopun kovin Savossa viikonloppuna.

Poliisi määräsi miehen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lisäksi viikonloppuna jäi kiinni rattijuoppoja ainakin Kuopiossa, Varpaisjärvellä ja Vieremällä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Humalaisella kuljettajalle meni ajo pitkäksi - liikenteenjakaja ja koivu yllättivät

Nainen ratissa umpihumalassa – kyydissä pieni vauva

Nainen ajoi autolla renkaat riekaleina ja hätävilkut päällä - poliisi paikalle