Mieskaksikko kieltäytyi työpaikan siirrosta - työnantajalle 79 000 euron lasku

Yritys ilmoitti siirtävänsä tuotantonsa Kajaanin Otanmäestä Ylä-Savoon Vieremälle. Kaksi työntekijää kieltäytyi siirrosta pitkän työmatkan vuoksi. Soratietä pitkin matkaa kertyi 56 kilometriä ja pikitietä 83 kilometriä.

Työantaja katsoi, että Vieremä kuului samaan työssäkäyntialueeseen kuin Otanmäkikin ja purki miesten työsuhteet ilman irtisanomisaikaa syksyllä 2011. Miehet olivat olleet yhtiön palveluksessa 11 ja 14 vuotta Otanmäessä.

Miehet nostivat kanteen, jossa he vaativat perusteettomista potkuista neljän ja kuuden kuukauden irtisanomisajan palkkaa vuosilomakorvauksineen.

Pohjois-Savon käräjäoikeus katsoi, että miesten työntekopaikka Otanmäessä oli vakiintunut osaksi työsopimusta, vaikka siitä ei ollut mainintaa työsopimuksessa. Ehtoa ei olisi saanut muuttaa ilman irtisanomisaikaa ja laillista irtisanomisperustetta. Miehet olisi pitänyt irtisanoa tuotannollisin syin irtisanomisaikaa noudattaen.

Käräjäoikeus määräsi joulukuussa 2014 yhtiön maksamaan toiselle miehelle 10 000 euroa ja toiselle yli 19 000 euroa korvausta. Itä-Suomen hovioikeus piti korvaukset ennallaan ja määräsi tiistaina yhtiön maksamaan myös miesten oikeudenkäyntikulut käräjä- ja hovioikeudessa, yhteensä lähes 24 000 euroa. Omia oikeudenkäyntikuluja yhtiölle kertyi yli 26 000 euroa.