Mikael Jungner: Hakkarainen veti tanssilattialle ja yritti suudella ravintolassa vuonna 2011

SDP:n entinen kansanedustaja Mikael Jungner sanoo perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen käyttäytyneen sopimattomasti häntä kohtaan vuonna 2011.

Jungner kirjoittaa Facebook-sivullaan, että Hakkarainen oli pyytänyt häntä ravintolassa tanssimaan. Jungner kertoo kieltäytyneensä osin siksi, että soitossa ollut kappale oli hidas. Hakkarainen oli kuitenkin vetänyt häntä kädestä tanssilattialle, yrittänyt nostaa vyötäröstä ja koettanut suudella.

– Ei tuosta suurta vahinkoa syntynyt. Hieman drinkki läikkyi ja poskelta sai pyyhkiä Teuvon kuolaa. Ymmärrän silti hyvin, miten ahdistavalta moinen hyökkäys tuntuu, yllättäen, kesken työrupeaman ja vielä eduskuntatalossa, Jungner kirjoittaa.

– Se että nainen joutuu vuonna 2017 pelkäämään moista lähestymistä on väärin. Se että moista joutuu pelkäämään eduskunnassa on kansallinen häpeä.

Jungner ja Hakkarainen olivat tapahtuma-aikaan kumpikin kansanedustajia. Seurueessa oli Jungnerin mukaan ollut myös kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.

Kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) kertoi tänään aikovansa tehdä rikosilmoituksen Hakkaraisesta, koska tämä oli ottanut hänet eduskunnan kahvilassa niskalenkkiin ja suudellut väkisin.

 

Uutista täydennetty 19.12. kello 16:04.

Kokoomuskansanedustajat osoittavat tukensa Veera Ruoholle - Raassina: "Häirintä jättää uhriinsa jäljen"

Verkkouutiset: Veera Ruoho aikoo tehdä rikosilmoituksen Teuvo Hakkaraisesta

Puhemieheltä huomautus Hakkaraiselle: "Käytös erittäin moitittavaa"

Hakkarainen sai vakavan varoituksen – luopuu puolueen 2. varapuheenjohtajuudesta

IS: Halla-ahon mukaan seuraamuksia Hakkaraiselle pohditaan viimeistään torstaina

MTV: Hakkarainen suuteli väkisin toista kansanedustajaa eduskunnassa

AL: Perussuomalaisten Hakkarainen häiriköi sinisten ryhmähuoneessa