Mikkelin "naamioryöstäjille" vankeustuomiot

Mikkelissä helmikuun puolivälissä koruliikkeen ryöstäneet virolaismiehet tuomittiin Etelä-Savon käräjäoikeudessa Mikkelissä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Margus Pikhof sai törkeästä varkaudesta ja ryöstöstä kolme vuotta ja kaksi kuutta vankeutta. Tiit Peegelin tuomio ryöstöstä on kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta.

Pikhofin syyksi luettiin Mikkelin ryöstön lisäksi Forssassa joulukuussa 2008 tapahtunut koruvarkaus.

Mikkelissä miehet saivat saaliin, jonka ovh-arvo oli yli 70000 euroa.

Tekijät menivät sisälle liikkeeseen, Pikhof käveli suoraan korutiskin takana olleen myyjän luo ja suihkutti hänen kasvoilleen kaasua. Samalla Peegel käveli avoinna olleeseen kassaholviin ja keräsi sieltä mukaansa kelloja. Pikhof rikkoi koruvitriinejä ja varasti kulta- ja hopeaketjuja.

Miehet olivat varustautuneet valkoisilla suojahaalareilla ja hengityssuojaimilla.

Kaksikko pääsi pakenemaan ja poistumaan Viroon. Poliisi nappasi heidät kuitenkin helmikuun lopulla, kun kaksikko tuli uudestaan Suomeen.

Molemmilla miehillä on useita aikaisempia ryöstötuomioita Virosta, Suomesta, Ruotsista ja Hollannista.

Käräjäoikeus määräsi miehet pidettäväksi edelleen vangittuina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.