Milloin sulavat Savon järvet? Osallistu jääveikkaukseen

Savossa on ollut tänä talvena lunta huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten, mutta sen järvien jäät eivät ole olennaisesti paksummat kuin vuoden 2014 talvella ja keväällä. Etelä-Suomessa talvikausi päättyi itse asiassa jo tammikuussa, ja maaliskuussa aiheuttivat heikot jäät vaaratilanteita jo Pohjois-Savossakin.

On siis korkea aika ryhtyä veikkaamaan taas Savon järvien sulamista. Savon Sanomien perinteisessä jääveikkauksessa ovat mukana maakuntajärvi Juojärvi Koillis-Savosta, Kallavesi, Suontienselkä Sisä-Savosta, Porovesi Ylä-Savosta ja Pieksäjärvi Keski-Savosta. Jokaisesta järvestä pitää tietää tai arvata jäitten lähdön päivä ja kellonaika puolen tunnin tarkkuudella malliin 5.5. klo 16.00 tai 6.5. klo 16.30.

Kokemus on osoittanut, ettei jääveikkaus ole pelkkää matematiikkaa. Lämmin keskitalvi ei takaa vielä sitä, että soutelemaan päästään jo varsin aikaisin keväällä. Pitkiä kylmiä kausia saattaa tulla vielä huhtikuussakin, mikä hidastaa olennaisesti kevään tuloa. Vastaavasti saattaa yllättävä lämpöaalto sulattaa jäät ennätysajassa.

Tämä säitten oikuttelevaisuus tekee Savon Sanomien jääveikkauksesta mielenkiintoisen. Edellisvuoden mestariveikkaajat voivat osoittautua vuotta myöhemmin taas aivan tavallisiksi kuolevaiseksi.

Perinteisen paperiveikkauksen ohella jääveikkaukseen on voinut osallistua jo muutamia vuosia Savon Sanomien verkkolehden välityksellä. Sen myötä kilpailuun on tullut osanottajia ulkomaita myöten.

Jääveikkaus jatkuu maanantaihin 20.4. 2015 saakka. Paperille tehdyt veikkaukset lähetetään osoitteella Savon Sanomat/Päivyri, PL 68 tai Vuorikatu 21, 70101 Kuopio. Kuoreen on hyvä panna merkintä Jääveikkaus. Sähköinen veikkaus löytyy tästä.

Tarkimmin veikannut palkitaan 200 eurolla, toiseksi tarkin 100 eurolla ja kolmas 50 eurolla. Viittä seuraavaa muistetaan tavarapalkinnoin.

Ei muuta kuin lykkyä tykö!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.