Ministeri Niinistö: Macronin hankkeeseen otetaan kantaa normaalien selvitysten jälkeen

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ei vielä anna aikataulua sille, milloin Suomi päättää mahdollisesta osallistumisesta Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdottamaan puolustushankkeeseen.

Niinistön mukaan parhaillaan selvitetään muun muassa, mitä aloite käytännössä tarkoittaa ja mitä se maksaisi Suomelle. Päätös tehdään kokonaisharkinnan jälkeen.

– Minulla ei ole siihen vielä kantaa. Se on virkamiesten selvityksessä, eikä Suomi ole siihen vielä muodostanut minkäänlaista poliittista kantaa, Niinistö sanoi STT:lle torstaina.

Kymmenen EU-maata on lähdössä mukaan Macronin ehdottamaan puolustushankkeeseen, jonka tavoitteena on nopeampi puuttuminen varsinkin EU:n ulkopuolisiin kriiseihin, Yle kertoi keskiviikkona.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.