Ministerit vetoavat vanhempiin: Rokottakaa lapsenne

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) vetoavat vanhempiin, että he rokottaisivat lapsensa.

Pakkorokotukset eivät ole kummankaan mielestä ainakaan vielä ajankohtaisia. Heidän mukaansa Suomessa on haluttu pitää kiinni vapaaehtoisuudesta.

– Tietenkin se (rokotuspakko) on mahdollista, mutta olen päätynyt siihen kantaan, että se ei sellaisenaan ole osana suomalaista järjestelmää meille ensimmäinen ajatus. Ei pidä tämän asian mittakaavaa liioitella, tämä on selvästi alueellinen kysymys, Saarikko sanoo.

Sipilän mukaan pakkorokotuksista ei ole tässä vaiheessa keskusteltu, vaan ensimmäinen tehtävä on valistaa vanhempia siitä, miten vakavaa on jättää lapsi rokottamatta.

– Kysymys on epidemioista, jotka voivat lähteä leviämään hyvinkin laajalle, jos ei hyvää ja laajaa suomalaista rokotusohjelmaa hyödynnetä, pääministeri sanoi.

Ministerit kommentoivat Pohjanmaan Luodon tuhkarokkotapausta medialle eduskunnassa perjantaina.

Saarikko kertoi tiedustelleensa virkamiehiltä, onko Suomessa olemassa kansallista arviota siitä, mikä on hälyttävä raja, että ryhdyttäisiin toisenlaisiin toimiin kuin normaalioloissa.

– Tällaisista signaalia ei ole annettu.

Saarikon mukaan asiasta on alueella informoitu.

– On tarjottu mahdollisuus vasta-ainelääkityksiin ja myös rokotuksiin eli kaikki se, mitä nopeina toimina voidaan tehdä, on tehty.

Valinta koko yhteisön puolesta 

Saarikko sanoo suhtautuvansa asiaan voimakkaan arvopohjaisesti. Hänen on vaikea ymmärtää, miksi joku jättää ideologisista syistä lapsensa rokottamatta ottaen huomioon, että on myös oikeita terveydellisiä tilanteita, jolloin rokottaa ei voi.

– Silloin vanhemmat tekevät aina valinnan ei vain oman lapsensa puolesta, vaan yhteisön kaikkien ihmisten puolesta, koska rokotteiden idea perustuu laumasuojaan.

Ministeri kertoo pelänneensä pitkään olevan vain ajan kysymys, että vakava, helposti tarttuva sairaus kohdentuu alueelle, missä ideologisista syistä rokotekattavuus ei ole riittävä.

Samat huolet rokotusvastaisuuden lisääntymisestä tunnetaan myös Euroopassa, ja asiaan ollaan EU-tasolla puuttumassa.

Ensi viikon perjantaina Brysselissä Saarikko tapaa kollegaministereitä EU:sta. Asialistalla on rokotekattavuus ja rokotteiden puolustaminen osana eurooppalaista terveydenhuoltoa.

Rukoushuoneliitto LFF:n puheenjohtaja: Emme ota kantaa rokotuksiin, ne ovat jokaisen yksityisasia

Lääkäri: Luodon esikoulussa ainakin 10 rokottamatonta lasta – osa kieltäytyy yhä ottamasta rokotetta

Tuhkarokkotapaukset lisääntyivät eri puolilla maailmaa – "Tämä ei ole rakettitiedettä"

Pohjanmaalla Luodossa tuhkarokkotapaus, useita altistuneita