Yllättävä tutkimustulos: Moni suomalaiskarppaaja ei välttelekään sokeria ja vehnäjauhoa

Suomalainen karppaaja ei ole sittenkään niin tarkka ruokavaliostaan kuin julkisuudessa on annettu ymmärtää. Tämä käy ilmi Kuluttajatutkimuskeskuksen ja THL:n tutkimuksesta, jonka tulokset on julkaistu Food and Nutrition Research -lehdessä.

Karppauksella tarkoitetaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimuspäällikön Piia Jallinojan mukaan on kuitenkin yllättävää, ettei monikaan karppaajaksi ilmoittautuva välttele sokeria ja valkoista vehnäjauhoa.

– Kolme neljäsosaa heistä syö esimerkiksi suklaata tai makeisia ainakin kerran viikossa eli lähes yhtä usein kuin muutkin, hän kertoo tiedotteessa.

Karppaukseen on julkisuudessa tyypillisesti liitetty voin, kerman, rasvaisten juustojen ja rasvaisen lihan syöminen sekä leivän, sokerin ja muiden hiilihydraattien välttäminen. Tämä kuva ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa.

– Todellisuudessa ihmiset sopeuttavat ruokavalion makumieltymyksiinsä ja arjen käytäntöihin, Piia Jallinoja näkee.

Tutkijoiden mukaan suomalaisten karppaajien ruokatottumukset vastaavat joiltain osin julkisuuden mielikuvia: he syövät perunoita, riisiä, pastaa, leipää, mehuja ja sokeroituja virvoitusjuomia harvemmin kuin muut, ja tuoreita vihanneksia, munia ja kanaa puolestaan useammin.

Karppaajat, kuten muutkin suomalaiset, pitävät terveellisinä erityisesti kokojyväviljoja, vihanneksia ja juureksia, marjoja ja hedelmiä sekä kasviöljyjä.

Tutkimus on osa Fat in food and bodies –tutkimushanketta (2011–2015), jota rahoittaa Suomen Akatemia. Tutkimuksen aineistona käytettyyn kyselyyn vastasi 2 601 työikäistä eli 15–64-vuotiasta suomalaista keväällä 2012.