Moottorikelkkaturmat vähenivät viime vuonna

Vakavat moottorikelkkaonnettomuudet keskittyvät Lappiin, jossa myös ajetaan eniten moottorikelkoilla.

Myös Itä-Suomessa ajetaan paljon kelkoilla, mutta esimerkiksi viime vuonna Pohjois-Savossa ei kelkkaonnettomuuksissa menehtynyt yhtään ihmistä.

Kaikkiaan viime vuonna moottorikelkkaonnettomuuksissa kuoli viisi ihmistä, joista kaksi hukkui jääalueella.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat viiden kuolonturman lisäksi 14 loukkaantumiseen johtanutta kelkkaonnettomuutta.

Loukkaantumisista neljännes tapahtui Lapissa ja noin kymmenesosa Uudellamaalla ja sama osuus Pohjois-Pohjanmaalla.

Loukkaantumiseen päätyneistä onnettomuuksista puolet oli suistumisia kelkkareitiltä tai uralta. Toiseksi yleisin onnettomuustyyppi oli törmääminen jäällä jäälohkareeseen tai kiveen.

Vakuutusyhtiöt korvasivat viime vuonna liikennevakuutuksista yhteensä 1 103 moottorikelkkavahinkoa. Niistä maksettiin korvauksia yhteensä 21,3 miljoonaa euroa.

Moottorikelkkaonnettomuudet vähenivät viime vuonna verrattuna edellisvuosiin. Onnettomuusmääriin vaikuttavat myös ajomäärät, joihin puolestaan vaikuttavat muun muassa lumiolosuhteet ja taloustilannekin, miten paljon kelkoilla ajetaan.