Muistatko tämän suloisen karvapalleron? Löytänyt jo ensimmäiset huumeensa

Itä-Suomen poliisilla vietetään pian eläköitymisjuhlia ja sukupolvenvaihdoksen aikaa, kun poliisikoira Gunnar jää eläkkeelle kunnioitettavassa kymmenen ja puolen vuoden iässä.

Gunnarin tehtävät ottaa pari viikkoa sitten kaksi vuotta täyttänyt belgianpaimenkoira Malinois Valde, viralliselta nimeltään Suhteellisen Väijy, joka tuli tuhansille suomalaisille tutuksi alkutalvesta 2015 Facebookissa julkaistussa hurmaavassa kuvassa, jossa se poseeraa univormussaan noin kahdeksan viikon ikäisenä.

- Nuori urho Valde on kehittynyt nopeasti ottamaan vastuun poliisin partiokoiran vaativista tehtävistä. Valde täytti pari viikkoa sitten 2 vuotta ja se on suorittanut kaikkien partiokoiran lajien tasontarkastukset ja erikoisosa-alueensa huume-etsinnän tasot. Valde on myös osallistunut jo jonkin verran tehtäville. Onpa ensimmäinen huumelöytökin jo saatu, Itä-Suomen poliisi kertoo Facebook-sivullaan.

Tammikallion Gun eli tuttavallisemmin Gunnar jää eläkkeelle vuodenvaihteessa.

- Oloneuvoksen hommat hoituvat kotona kotitarhassa ja saman vanhan koira- ja ihmislauman kanssa kuin ennenkin, poliisi kertoo.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Valde, Stelle ja Mussu saivat supersuosion netissä

Uusimmat

Kotimaa

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmijärvellä

KHO: Netissä tapaaminen ja eri maissa asuminen eivät estä oleskeluluvan myöntämistä avioliiton perusteella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.