Mustasukkainen nainen lähetti yli tuhat herjaviestiä

Poliisi epäilee kerimäkeläisen eläkeläisnaisen kirjoittaneen jopa noin tuhat loukkaavaa tekstiviestiä sekä useita kirjoituskoneella naputeltuja kirjeitä mustasukkaisuuden vuoksi.

Kerimäkeläinen nainen sai kahden vuoden ajan matkapuhelimeensa hyvin loukkaavia tekstiviestejä useista eri prepaid-liittymistä.

Lisäksi hänelle, hänen naapureilleen, ystävilleen ja sukulaisilleen postitettiin tai tuotiin salaa postilaatikkoon useita kirjeitä, jotka poliisin mukaan sisällöltään olivat erittäin halventavia ja loukkaavia.

Lyhyet törkykirjeet oli kirjoitettu vanhanaikaisella kirjoituskoneella ja pakattu pieniin kirjoituskuoriin.

Törkypostin lähettäminen alkoi elokuussa 2008 ja sitä kesti tämän vuoden joulukuulle asti. Poliisi toivoo, että vielä vastaanottajilla olevat solvauskirjeet toimitettaisiin Savonlinnan poliisiasemalle. Mukaan voi liittää tiedot, kelle kirje oli lähetetty tai toimitettu

Poliisi tavoitti lähettäjäksi epäillyn naisen joulukuussa. Hän on kuulusteluissa myöntänyt teot.

Poliisin arvion mukaan sitkeän häirinnän syynä on ollut lähinnä mustasukkaisuus. Häiritsijä ei ole osannut tarkemmin selittää syytä jatkamalleen piinalle.

Poliisi epäilee viestittelijää kunnianloukkauksesta ja kotirauhan rikkomisesta jopa kahden vuoden ajan.

Viime vuoden syksynä voimaan tuli lakimuutos, jonka mukaan kotirauhan rikkomiseen voi syyllistyä, muun muassa soittamalla puheluita tai lähettämällä tekstiviestejä oikeudettomasti toisen matkapuhelimeen.