Esa Kaartamo, 56, on kuollut: "Menetyksesi on järkälemäinen"

Broadcast-yhtyeen kitaristi ja perustajajäsen Esa Kaartamo on kuollut. Asiasta kertoo muun muassa hänen yhtyetoverinsa Veli-Matti (Masa) Maijanen Facebookissa.

– Yhtyeemme jäsen, ystävämme, muusikko, lauluntekijä, artisti ja tuottaja Esa Kaartamo menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 18.8.2018. Omaiset ja yhtyeen jäsenet eivät kommentoi asiaa ja toivovat voivansa surra Esan poismenoa rauhassa, Maijanen kirjoitti Facebookissa.

Asiasta ensin uutisoineen Iltalehden mukaan 56-vuotias Kaartamo sai sairauskohtauksen, kun Broadcast-yhtye oli tekemässä soundcheckiä Kangasalla järjestettävällä festivaalilla. Iltalehden haastatteleman Kartamon äidin Terttu Kaartamon mukaan Esa Kaartamolla oli synnynnäinen aivojen verisuonen pullistuma.

 

"Hän rakasti musiikin tekoa aidosti"

 

Kaartamon kanssa paljon yhteistyötä tehnyt Mikko Kuustonen sanoo STT:lle, että Kaartamon suhde musiikkiin oli äärimmäisen intohimoinen ja periksiantamaton. 

– Tajusin tässä viikonloppuna, että ne vuodet, jolloin yhteistyötä on tehty hänen kanssaan, ovat ne vuodet, jotka ovat omaakin taivalta musiikillisesti eniten määritelleet. Hän oli luottomieheni, Kuustonen sanoo.

Kuustonen työskenteli Kaartamon kanssa muun muassa Kaartamo Kettunen Kuustonen -kokoonpanossa, jossa Kaartamo ja Kuustonen soittivat yhdessä Edu Kettusen kanssa.

– Kaartamo tuntui aina rakastavan musiikkia ja sen tekemistä, ikään kuin aidosti ja sydämellä.

Broadcast-yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluu muun muassa You Break My Heart. Kaartamo on ollut mukana säveltämässä tunnettuja suomalaisia hittejä, kuten esimerkiksi J. Karjalaisen Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään -kappaletta. Hän oli mukana myös Hoedown-yhtyeessä.

Muun muassa laulaja Maarit Hurmerinta kommentoi pitkän uran tehneen Kaartamon poismenoa Facebookissa.

– Menetyksesi on järkälemäinen omaisille, ystäville ja suomalaiselle musiikille, Hurmerinta kirjoitti.