Muutama sata taloutta ilman sähköjä Ylä-Savossa

Koillis- ja Ylä-Savossa on vielä 380 kotitaloutta ilman sähköjä.

Energiayhtiö Savon Voima on korjannut keskiviikkoiltaisen ukkosmyrskyn aiheuttamia vikoja koko yön ilman taukoja. Yhtiö on saanut korjattua keskijänniteverkon Kuopion eteläisellä alueella ja pienjänniteverkon korjaus on käynnissä.

Keitele-Kiuruvesi-Iisalmi-alueen keskijänniteverkko on korjauksen alla ja korjaus on siirtymässä pienjänniteverkkoon.

Myrskytuhojen pahimmalla alueella Juankoskella korjaukset tulevat kestämään pitkälle torstai-iltaan. Juankoskella oli keskiviikkona syöksyvirtauksia ja siellä on useassa paikkaa pylväsvaurioita.

Savon Voimassa uskotaan, että keskijänniteverkko saadaan kuntoon tämän vuorokauden aikana. Pienjänniteverkon korjaustoimet tulevat kestämään pahimmissa paikoissa viikonlopulle.

Pahimmillaan 12000 Savon Voiman asiakasta oli eilen ilman sähköjä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

"Tuuli nousi oli kuin elokuvissa"

Ukkonen katkoi sähköjä Kainuussa