Myös ulkomaalaistaustaisia syrjitään asunnonhaussa

Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sanoo, että asunnonhaussa syrjitään usein myös ulkomaalaistaustaisia.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetulle on tullut viime vuonna vajaat sata asumiseen liittyvää yhteydenottoa. Edellisenä vuonna yhteydenottoja tuli vajaat 50.

Vuositasolla asumiseen liittyvien yhteydenottojen määrä on noin kymmenen prosenttia kaikista yhteydenotoista.

– Noin puolet asumiseen liittyvistä tapauksista liittyy vuokra-asumiseen. Syrjimisperusteena on usein etninen tausta.

Pimiän mukaan syrjityksi voivat joutua esimerkiksi romanit tai ulkomaalaistaustaiset. Hän huomauttaa, että syrjintä kohdistuu myös länsimaisiin ulkomaalaisiin. Osa asumiseen liittyvistä syrjintätapauksista liittyy myös vammaisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Pimiä sanoo, että yksityiset vuokranantajat eivät aina ole tietoisia yhdenvertaisuuslain vaatimuksista. Joissain tapauksissa vuokranantaja ilmoittaa suoraan, ettei halua vuokrata asuntoa ulkomaalaiselle. Aina syrjintä ei ole näin suoraa.

– Joskus esimerkiksi ulkomaalaistaustaiselle ilmoitetaan heti kasvokkain tapaamisen jälkeen, että asunto onkin jo vuokrattu jollekin muulle. Kaikkea syrjintää ei pystytä todistamaan.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun puoleen voi kääntyä, jos on kokenut syrjintää iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yhdenvertaisuusvaltuutettu voi antaa tutkimastaan syrjintätapauksesta kannanoton, joka ei ole oikeudellisesti sitova.

OVV Asuntopalvelut Kuopion toimitusjohtaja Ronja Reinikainen sanoo, että joskus on tullut vastaan tapauksia, joissa vuokranantaja on sanonut suoraan, että ei ota ulkomaalaista vuokralaiseksi.

– Yleensä ulkomaalaisten ongelmat asunnon saamisessa liittyvät kuitenkin kielimuuriin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Miehiä syrjitään asunnonhaussa: "Joskus on suostuteltava, että on tämä ihan hyvä poika"

Uusimmat

Kotimaa

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Isäpuoli tuomittiin 11 vuoden vankeuteen vakavasti sairaan tytön taposta Nurmijärvellä

KHO: Netissä tapaaminen ja eri maissa asuminen eivät estä oleskeluluvan myöntämistä avioliiton perusteella

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.