Näin lakko vaikuttaa

- Lakon vuoksi noin kaksi kolmasosaa kaikesta maan bussiliikenteestä jää ajamatta.

- Pahimmin kärsii kaukoliikenne, sillä pikavuoroista pystytään hoitamaan vain yksittäisiä vuoroja esimiesvoimin.

- Lähiliikenteessä ajetaan pääosin vain kunnallisten yhtiöiden vuorot. Esimerkiksi Tampereella kaksi kolmasosaa vuoroista ajetaan.

- Pääkaupunkiseudulla yli puolet kaikista bussivuoroista jää ajamatta, monilta alueilta esimerkiksi Vantaalla ja Espoossa kaikki.

- Monissa pienemmissä kaupungeissa ja kunnissa koko paikallisliikenne on yksityisten hallussa, jolloin se pysähtyy täysin.

- Lakon piirissä ovat esimerkiksi Paunu, Savonlinja, Länsilinjat ja Koiviston autoyhtymä.

- Maaseudulla esimerkiksi koululaiskuljetukset toimivat hieman paremmin, sillä niitä hoitavat usein pienet perheyhtiöt, jotka eivät lakkoile.

- Bussiyhtiöiden omat internetsivut ovat paras paikka tarkistaa, mitkä vuorot ajetaan. Seuraavan päivän vuorot tiedetään illalla.

- Myös Matkahuolto pyrkii tiedottamaan omalla sivullaan (matkahuolto.fi) ajettavista ja perutuista vuoroista, mutta tieto ei välttämättä ole yhtä tarkkaa.

Kuopion koululaiskyydit vaikeuksissa