Näkökulma: Nyt se tuli, tyrmistys lastenohjelmaan

En saisi syödä, koska olen niin lihava, mutta kun ruoka näyttää niin hyvältä, niin maistan vähän...

Kuuntelin, mitä 4- ja 3-vuotiaat tv:stä katsovat. Lastenohjelmahan siellä piti olla. Ja toden totta, piirretty heppa kamppaili ruumiinkuvansa kanssa. Kaverihepat pilkkasivat ja nauroivat, ja omistaja äksyili. Suljin television häkeltyneenä. Ei kuulu pikkulasten maailmaan tämä, ei. Mutta toisaalta, entä jos siinä olisikin joku hyvä opetus? Annoin ohjelmalle mahdollisuuden. Kuva siirtyi talliin, jossa pilkattu ja sätitty hevonen käänsi päänsä pois ruokakipolta. ”Ainakin minä voin päättää, etten enää syö.”

Televisio meni kiinni ja pysyi. Olin kokenut perusteellisen tyrmistyksen. Sanoin lapsille, että ohjelma on tyhmä, koska kiusattua ei puolustettu, ja kävimme pienen keskustelun kiusaamisesta.

 

Oikeasti olin järkyttynyt siitä, miksi jo pienten lasten ohjelma käsittelee syömishäiriöitä, kehonkoon pilkkaamista ja erilaisen ruumiinkuvan kokemuksen tuomaa itseinhoa, mikä voi johtaa hengenvaarallisiin syömishäiriöihin. Ohjelma on S, eli sallittu kaiken ikäisille.

En voi käsittää, että ohjelmantekijät pitävät aihetta kaikenikäisille hyvänä.

Toivon ja elän siinä uskossa, ettei alle eskari-ikäinen mieti ulkonäköään ainakaan ruumiin koon kautta. Jos kenen, niin lapsen –  myös kouluikäisen –  pitäisi saada kuulla vain, että on juuri paras sellaisena kuin on, ja oppia sitä kautta arvostamaan itseään ja kehoaan.

 

Tämä toki vaatii myös sen, että vanhemmat eivät peilin ääressä taivastele näkemäänsä, vaan hyväksyvät oman peilikuvansa ja antavat lapselle mallin siitä, että oma keho on ihana ja kaunis, olipa se millainen vain. Siinä on haastetta meille median unelmavartalotykityksen sarjatulessa eläville aikuisille.

Mutta aikuisen pitääkin olla aikuinen ja käsitellä asia itselleen.

 

Jokainen tietää myös, mikä merkitys terveellisillä elämäntavoilla on omaan hyvinvointiin ja itsensä hyväksymiseen. Mutta jos lapsi tai nuori alkaa laihduttaa epäterveellisesti, taustalla lienee muutakin pahaa oloa. Joka tapauksessa kun lapsi kasvaa ja keho yksilöllisesti muuttuu, ja kun ystävien puheet ja malli alkavat vaikuttaa, niin tällaisten heppaohjelmien ei ainakaan tarvitsisi kylvää pienen mieleen siementä siitä, että laihtumalla olisit hyväksytty ja parempi. Ja laihtuminen onnistuu nopeiten, kun ei syö.

 

En tiedä, miten poloiselle piirroshepalle kävi, ja miten jakso vietiin maaliin, koska en katsonut ohjelmaa loppuun. Laitoin asiasta palautetta kanavalle, ja sieltä vastattiin, että tarinassa oli opetus, että jokaiselle on oma kokonsa ja jaksossa ”korostetaan liikunnan ja terveellisen ruokavalion tärkeyttä sekä kerrotaan kiusaamisen johtavan mielipahaan ja tässä - - vaaralliseen dieettiin”.

Sanoisin, että pieleen meni. Ei tarvita kovinkaan suurta viisautta ymmärtää, että aiheen käsittely vaatii erityistä herkkyyttä, ja tajuta, miten kuolemanvakava tämä kiusaamisen ja syömishäiriöiden maailma on.

Opin kuitenkin taas jotain. Lapset eivät enää jää yksin S-ohjelmienkaan pariin, vaan vanhempien pitää olla herkkyysetäisyydellä puuttumaan ajattelemattomaan tarjontaan sekä siihen, mikä ehkä lasta voi jäädä askarruttamaan.

 

Kirjoitus on julkaistu Savon Sanomissa 4.6.2018.