Nämä riskitekijät voivat johtaa lapsen surmaamiseen

Tapauksissa, jossa vanhempi surmaa lapsensa, on joitakin yhteisiä piirteitä. Tämä käy ilmi lääketieteen lisensiaatin, lastenpsykiatrian erikoislääkärin Anne Kaupin Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavasta väitöstutkimuksesta.

Lapsen surmaamiseen voivat johtaa mielenterveyden ongelmien lisäksi vanhemman omat lapsuuden vaikeat kokemukset, avuttomuus, vaikea elämäntilanne, yksinäisyys ja se, että lapsesta huolehtiminen tuotti vanhemmalle lisää huolta.

Vuosien 1970–1994 aikana 200 suomalaislasta kuoli perheen sisäisen väkivallan vuoksi, suurin osa heistä laajennettujen itsemurhien tai niiden yritysten seurauksena.

Kauppi huomauttaa, että tutkimustulosten perusteella äitejä ja isiä pitäisi tukea erityisesti lapsen elämän varhaisvaiheessa. Kun vanhempien tilanne kriisiytyy, perhe tarvitsee nopeaa tukea myös lapsen hoitamisessa.

Kauppi väittelee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella 15. kesäkuuta. Vastaväittäjänä toimii dosentti Jari Sinkkonen Turun yliopistosta ja kustoksena professori Kirsti Kumpulainen Itä-Suomen yliopistosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Perheen matala tulotaso altistaa lapsia kuolemalle