Näyttelijä Antti Majanlahti on kuollut

Näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja Antti Majanlahti on kuollut. Majanlahti kuoli 50-vuotiaana Raumalla sunnuntaina.

Alustava arvio kuolinsyystä on näyttelijän lähipiirin mukaan sairauskohtaus, kertoo Iltalehti.

Majanlahti on viime aikoina nähty tv-ruudussa Asko Haavistona Ylen sarjassa Uusi päivä. Takavuosina hän näytteli esimerkiksi Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuvassa tv-sarjassa Häräntappoase.

Elokuvapuolella tamperelaissyntyisellä Majanlahdella on ollut rooli muun muassa filmeissä Joensuun Elli ja Mestari.

Majanlahti valittiin Valkeakosken kaupunginteatterin johtajaksi runsas kuukausi sitten. Vuosina 2002–2007 hän johti Lappeenrannan kaupunginteatteria.

Majanlahden kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.